8. maaliskuuta 2015

se Color Mask Paint

Suomalainen kampaamoalan yritys, KC Professional, toi hiljattain markkinoille tunnettuun Color Mask -sävyhoitosarjaan Color Mask Paint -suoravärin herkullisissa pastelli- ja shokkiväreissä.

"Color Mask Paint on runsaasti väripigmenttiä sisältävä käyttövalmis ja intensiivisesti sävyttävä suoraväri, jolla toteutat helposti ja nopeasti lopputuloksia, joissa vain mielikuvitus on rajana. "

Sävy kestää 5-30 pesukertaa riippuen hiusten lähtötilanteesta ja käytetystä väristä. Vaaleat ja kirkkaat pohjat tuovat arvatenkin sävyn parhaiten esiin, mutta tummiin voi myös saada kiiltoa, sävyä ja intensiivisyyttä. Ohjeellinen vaikutusaika on 15-30 min.

Color Mask Paint -konsepti purkkien designia myöten on ihastuttanut minua jo ensimmäisistä instakuvista lähtien (#colormaskpaint) ja nyt oman tukkani ollessa mitäänsanomattomassa tilassa, ajattelin, että voisin uskaltaa monen vuoden "vain ja ainoastaan kampaaja koskee hiuksiini"-putken jälkeen kokeilla itse mitä poispeseytyvä suoraväri saa hiuksissani aikaan.



Tiedustelin yritykseltä saisinko värejä testiin ja että onnistuisiko hiusteni vaaleisiin kohtiin pastellipinkin saaminen (mukana oli keinovalossa näpätty kuva reuhkastani). Arvatenkin ihan pastellisimmat sävyt sellaisenaan eivät värjää näin lämminpohjaista ja tummaa hiusta, mutta erinäisillä sekoituksilla Color Mask -sävyhoitojen kanssa sitä voisi kokeilla. Ja paketti tulee perässä, jipii!

Koska olin jo malttamaton, ostin samana päivänä Sokokselta 9,90€ tarjoushintaan Hot Pinkin (norm. 14,90€). Ajattelin testata sitä hoitoaineen kanssa, koska en halunnut shokkipinkkiä latvaa.

Lähtötilanne hiuksissani oli sekava: Vaalennetut latvat värjätty balayage-henkeen viime kesäkuulta, välissä pari latvojen tasoitusta ja tyviväriä. Mallina ylikasvanut yliylikasvanut polkka. Uggh. Suunta tästä on vain ylöspäin.


Ensin sekoitin Hot Pinkkiä hopeahoitoaineeseeni, levitin latvoihin ja annoin vaikuttaa 30min. Tuloksena oli kevyesti punertavat latvat, eroa ei hirveästi huomannut. Kiiltoa oli tullut kivasti.

Halusin näkyvän muutoksen ja iskin lähes lopputuubin Hot Pinkkiä latvoihin ja vaikuttusajaksi 40 min. Wihii, nyt ainakin eron huomaa! Huomasin myös, että ohjeet puhtaanvaaleasta pohjasta piti oikein hyvin paikkansa, minulla kun oli lämmin pohjasävy, myös lopputulos on lämpimämpi. Joitain veikeitä pastellihtavan pinkkejä kohtia hiuksiin kuitenkin tuli ja samurai-nutturan kanssa ne näkyivät kivasti.


Entäpä värin kesto tässä päässä? Minulla ei ilmeisesti niin huokoinen hius (ihme kyllä) ole, että sävy kestäisi pitkään intensiivisenä. Parhaimmat pastellisävyt saisi, kun olisi se kirkkaanvaalea pohja, shokkiväri ja muutama haalentava hiuspesu. Minusta sellainen mukavan haalistunut, vähän likaisensävyinen pastelli onkin siistinnäköinen. Vaan kun se pohja on niin lämmin, eikä tarpeeksi vaalea, on myös pesujen jälkeinen hius lämpimänpunainen.

Olisin voinut ylläpitää kylmempää pinkkiä hopeatuotteilla mutta halusin nähdä miten väri poistuu ja miltä se pesujen jälkeen sellaisenaan näyttää.



Paketti saapui ja kiljahdin riemusta ja sieltä tulla tupsahti kaikki villit väritoiveeni:
Blue Sky, Pinkadelic, Lavender, Hot Pink, Turquoise ja Deep Purple.



Näiden lisäksi mukana oli vielä Color Mask -sävytehoitoja vaaleille ja vaaleanruskeille hiuksille, joiden kanssa kirkkaita sävyjä on tarkoitus sekoittaa, että saadaan pastellisempia, pehmeämpiä ja eritavoin taitettuja värejä.


Seuraavaksi halusin kokeilla saanko taitettua kulahtaneen pinkin pois näillä uusilla sävyillä. Deep Purple näytti liian punapigmenttisiltä siihen touhuun, joten nappasin Turquoisen ja miksailin sitä viileämmän Caramel-hoitosävyn, Blue Skyn ja Lavenderin kanssa, että sain viileän, muttei aivan turkoosin, sävymössön aikaiseksi.

Levitin värin tällä kertaa koko päähän, jotta näen mitä se tekee värjäämättömälle maantienharmaalle tyvikasvulle. 30 min vaikutusikaa ja ohhoh! Tukka ei ole tippaakaan turkoosi, mutta punaisuutta sain mukavasti taitettua ja mikä yllätyksellisintä - tyvi näyttää kuin juuri tummaksi värjätyltä intensiiviseltä kylmemmältä ruskealta. Hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä värjäyksien jälkeen.


Tällä hetkellä, kun turkoosi-mixistä on pari pesua, on sävy selkeästi yhä kylmempi ja vaaleampi, mutta joka pesun jälkeen tuntuu hiuksista paljastuvan jotain uutta. Nyt löysin joukosta selkeästi violetin raidan, joka on tullut jossain vaiheessa värjäyskokeiluita ehkä yksittäiseen kirkkaanvaleaan hiusosioon.

Lopputulemana totean, että jos haluaa kokeilla villejä juttuja hiuksiin riskittömästi, niin poispeseytyvä Color Mask Paint on minusta oikein omiaan siihen. Ohjeissa mainittu kirkkaan vaalea pohja tietenkin voimistaa tuloksia ja tekee niistä ohjevärin mukaisia. Ja minä en saa pastelliväriä tähän tukkaan ilman kunnon vaalennusta.

Hiukseni taitavat olla pikkuhiljaa leikkauskunnossa, mikä tarkoittaa sitä, että suurin osa vaaleista osioista lähtee saksien matkaan. Leikit Color Maskien ja Color Mask Painttien kohdalla kuitenkin jatkuvat ja minulla on suunnitteilla testailut erään hemaisevan blodin kanssa.


Löytyykö teiltä jo kokemuksia Color Mask Paintista?
Kiinnostaako tällainen suoraväri?

*Tuotteet saatu omasta pyynnöstä testiin.

8 kommenttia:

  1. Paint ei ole tuttu mutta muita sävyttäviä on tullut käytettyä muutamaan otteeseen ylläpitämään punaista väriä hiuksissa=) Olen ollut tyytyväinen! Nyt itseasiassa olen käyttänyt tuubillisen tummanruskeaakin, jotta hiusten värjäysväli on hieman pidentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä merkkiä ja sävyä olet käyttänyt? Tuo tummanruskea kiinnostaisi, vaikka venytän muutenkin värjäysväliä aina tuhottoman pitkäksi, olisi hetket niiden välillä helpommin kestettävissä, jos olisi joku kikka millä tyveä saisi piiloon :)

      Poista
  2. oon pitkään halunnu kokeilla näitä color mask painteja mutta en oo oikeen uskaltanu. ehkä nyt uskallan mennä kauppaan koska nää värit vaikuttaa iha toimivilta ja kivoilta :) ja pakko tähän loppuun sanoo että sun hiukset ton pinkin käsittelyn jälkeen näytti ainakin noista kuvista tosi hienoilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Kuvasta päätellen sinulla on vaaleat hiukset, joten mahdollisuudet ovat rajattomat :)

      Poista
  3. Onpa kiva tää esittely kun näitä ei ole vielä näkynyt paljon missään. Mullakin on tummat hiukset, joissa liukuvärin jättämiä vaaleita kohtia, just tällasta oon halunnut kokeilla (pinkki tai violetti). Luuletko että tarttuisko nuo pastellisimmat värit sellaisenaan esim ton sun tukan vaaleimpaan kohtaan vai pitäskö vaalentaa pohjalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että löytyi postaus! Pastellisimmat sävyt eivät tarttuisi sellaisinaan hiuksieni vaaleimpaan osioon, mutta tarttuvia miksejä saa varmasti sekoiteltua. Pastellinen lopputulos taitaa vain vaatia rehellisesti vaalean ja kylmän pohjan. Hot Pinkillä itse sain vaaleimmat osiot pastellihtaviksi :) Rohkaisen kokeilemaan, koska väri lähtee kyllä pesussa.

      Poista
  4. osaisitko arvioida monta tuubia tarvitsee pitkien hiusten värjäämiseen? omat on reilusti alaselkään, en osaa arvioida yhtään miten paljon 75ml on... (:

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3