13. joulukuuta 2014

The Body Shop joulukalenteri: Luukut 12 ja 13


Puolet joulukalenterin luukuista availtu ja osa tuotteista on ollut mukavia uusia tuttavuuksia, osa sitten vähän enemmän pettymyksiä. Mielestäni tämäntyyppisen joulukalenterin ideologiaan kuuluu se, että luukkujen sisältö on yllätys, enkä siksi halunnut selvittää kalenterin tuotteita etukäteen. Ostopäätöstä tehtäessä ottaa toki tietoisen riskin siitä, että osa tuotteista saattaa olla epämieluisia. Itse rakastan The Body Shopin tuoksuja ja valikoiman monipuolisuutta, että oletin tietenkin, että kalenterista löytyy paljon kaikkea ihanaa.

Kuitenkin tässä puolivälissä, monen muunkin kalenterin omistajan kanssa, olen yhä enemmän ihmetellyt tuotevalintoja. Tuntuu vähän siltä, että kalenteri on tehty TBS:n omasta näkökulmasta, eikä sillä, että annetaan asiakkaille mahdollisimman monipuolinen kuva tuotteista ja eri tuoksuista. Ymmärrän kausituotevalikoiman ja niitä luonnolisesti oletinkin kalenterin sisältävän, mutta kuitenkin shimmerhöystetyt vartalovoiteet, kolme samanlaista sydänsaippuaa, niin paljon samoja tuoksuja ja etenkin se mansikka (joka on ehkä "nähdyin" tuoksu koko TBS:n valikoimassa) eivät ole aiheuttaneet uutuudenihastelua tai erityistä halua ostaa näitä lisää.

Kalenterin hinta oli 65 € ja tuotteiden luvattu arvo yli 100 €. Ehkä tässä eniten harmittaa se, että osti sian säkissä, koska halusi olla innoissaan kuin pikkutyttö kalenterinluukkuja availlessaan. 65 eurolla olisin saanut vaikka mitä mahtavia TBS-tuotteita, joille olisi ollut oikeasti käyttöä. Henkilökohtaiset odotukset ja oma naiivius aiheuttaa näitä pettymyksiä, ei sen kummempaa. Noh, enää en niin riemusta pomppien mene availemaan kalenterin luukkuja, vaan vähän asenteella "jos ei niitä sydänsaippuioita sentään" tänään.


 Luukun 12. kohdalta löytyi
Glazed Apple Shimmer Lotion
60ml | hinta n. 5€

Tästä innostuin tosi paljon, koska tuo Glazed Apple on aivan ihana tuoksu ja niitä vartalonhoitotuotteita hamusinkin, mutta samassa hetkessä tajusin, että tuokin on edeltäjänsä Frosted Cranberry -mömmelin kanssa täynnä voimakasta shimmeriä - nimensä mukaan. Ja se shimmer ei tosiaan ole mikään subtle pikku-loistelua sensuellisti iholla vaan kunnon Edward Cullen -överishimmerit niin että kaikki varmasti huomattavat asiasta kun vetelet tätä käsivarsia myöten :D


Luukusta 13. tuli
Vitamin E Moisture Cream
15ml | litrahinnan mukaan n. 7,5€


Tätä kosteusvoidetta on mukava päästä testailemaan kun vakkari loppuu - tai kun pääsee reissun päälle. Veikkaan, että perushyvä, kosteuttava voide kasvoille ilman kummempia kikkailuja :) 

Ostitko oman kalenterisi sokkona vai tutuistuitko etukäteen luukkujen sisältöihin?

2 kommenttia:

  1. En ostanut sokkona, kun TBSn myyjä hölötti sisällön :D
    Nuo shimmeriset on niin kammottavia, en tykkää yhtään. Kartoin jo silloin kun tuo Glazed Apple- ilmestyi, niin sen täysikokoisen purkin kaukaa :D

    VastaaPoista
  2. Tuo Vitamin E-voide on huippu!!! Minulla on yö-versio käytössä niin päivällä kuin yölläkin ja on loistava.

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3