8. joulukuuta 2014

The Body Shop joulukalenteri: Luukku 8


Maanantaiaamu. Väsyttää. Ulkona on pilkkopimeää, ihan yö. Tämä viikko tulee olemaan kiireinen joulunalusviikko, koska töissä tapahtuu ja paukkuu, ja olen onnistunut varaamaan sekä kampaajan, että kasvohoidon peräkkäisille päiville ja olisi satayksi asiaa jouluunkin liittyen hoidettavana. Hiuksien tulevaisuus on ihan kysymysmerkki vielä - tavallaan haluaisin kerralla uutta ja näkyvästi erilaista ilmettä (kuten aina kun marssin kampaajaraukalla), tavallaan olen tykännyt terveimmistä hiuksistani aikoihin. Ehkei ole järkevää pilata niitä (vielä). Kevääksi villejä pastellisuunnitelmia. Ehkä.

Kahdeksannen päivän luukun muoto oli uhkaavasti samanlainen kuin edelliset sydänsaippualuukut ja olin jo valmistautunut pettymään, mutta ilokseni sieltä tulikin jotain herkullista ja tarpeellista.

8. luukusta paljastui
Lip Butter Strawberry
10ml | 8,30€


Olen omistanut a.) The Body Shopin huulivoiteen viimeksi lapsena b.) mansikantuoksuisen The Body Shopin tuotteen viimeksi lapsena. Huulivoit ovat saamani kuvan mukaan laadukkaita ja riittoisia. Ensimmäinen ainesosa on sheavoi, joten ihan pielessä en (toivottavasti) voi olla, lisäksi liuta öljyjä ja läjä nimiä, joista en mitään tiedä. Hyvältä kuitenkin vaikuttaa.

Ainoa nurinan aihe tässä luukussa ja myös aiempiin liittyen: Miksi tuoksuina käytetään mansikkaa (no karpalon ymmärrrän), kun kyseessä on joulukalenteri. Eivätkö kaikki pähkinät, suklaat, vaniljat ja omat lempparini TBS:n tuoksusita shea ja kookos sopisi täyteläisyytensä ja maukkautensa vuoksi jouluun hyvin. Mansikka on ehkä tuoksuista (mantelin jälkeen) viimeinen, joka sattuisi omiin näppeihini liikkeessä. Mutta ehkä mansikka on monelle muulle helpostilähestyttävä, tuttu ja varma? Ehkä se on vain punainen ja siksi kalenterissa?

6 kommenttia:

  1. Ihana huulivoide!:) tuoksut voisivat vaihdella tosiaan vaikka jokaluukussa niin olisi monipuolisempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei luulisi sen kalliimpaa heillekään olevan, ellei nämä ole jotain myymättä jääneitä :D Mutta tästä pitää ilman muuta antaa palautetta TBS:lle.

      Poista
  2. Minunkin mielestäni oli ihan kivaa saada huulivoide, mutta olin myös pettynyt tuohon tuoksuvalintaan. Mansikka on todellakin niitä viimeisiä tuoksuja, joita valitsisin laajasta kirjosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Moni muu hedelmäinen TBS:n tuoksu on ihanan raikas ja makea, mutta mansikka on jotenkin tunkkainen. No onneksi sentään huulivoi, eikä saipppuaa!

      Poista
  3. Tosi kiva , että postailet ja kerrot mitä luukuista paljastui! Toivottavasti jatkat ja jaksat tehdä kaikista luukuista esittelyä, sillä mä tykkään näistä postauksista hirmu paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :) Säikähdin jo ensiksi että viesti on mallia "tosi kiva kun postailet ja kerrot mitä luukusta paljastui, nyt oma yllätys menee pilalle" :DD Onneksi toiset kalenterinomistajat osanevat vältellä paljastuksia. Kaikista luukuista tulee kyllä esittelyä, joskus kenties päivän viiveellä kun ei päivittämään ehdi samana päivänä.

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3