10. joulukuuta 2014

#ablecaw14 Week 13: Complementary Colors

The Finnishable Nail Polish Challenge on soljunut jo 13. viikkoon, mikä tarkoittaa sitä, että tänä keskiviikkona tätä vuotta on enää tasan kolme viikkoa jäljellä! Haasteestakin nähdään enää yhteensä kahdeksat kynnet, tällä viikolla kahdet niistä. Huh! Haastetta suunniteltaessa oli epäilevä olo, että a.) kestääkö se kyllästymiseen asti (ei, vaan loppuu liian pian!) ja b.) saanko itsekään kaikki haastekynsiä toteutettua (kyllä, kaksille kynsille riittää aikaa viikossa ja pysyy kiinnostus yllä).

Complementary Colors - eli Vastavärit ovatkin sellainen aihe, jonka odotin tulevan, mutta jota vähän kammosin. Muistan ala-asteella (nyk alakoulussa t. opepuoliso) kun sellaisessa vahaliituväripaketissa oli tummanvioletti ja vähän lämmin keltainen ja kun ne ei minusta yhtään käynyt samaan taideteokseen, etenkään vierekkäin! Nyttemmin jo tykkään tuosta väriyhdistelmästä ja sekä violetti, että keltainen kausittain kuuluvat lemppariväreihini :)


Tuijottelin väriympyröitä (esim tämä) ja olin viimeiseen asti varma, että teen vastavärilakkauksen keltaisenvihreällä (lime) ja punaisenvioletilla (pinkki/aniliini), koska molemmat sävyt ovat kauniita ja jotenkin hillitympiä yhdessä kuin vaikkapa *krhm* kirkkaanpunainen ja vihreä. No eikä mitään, sain kätösiini tuon juuri kirppikseltä hankkimani Zoya - Sookin ja oli aika nopeaa menoa punavihreitä päin. Sain hyvän syyn tehdä ehkä elämäni ensimmäiset superjoulukynnet. Ja pakkohan tuota MoYoun joululaattaa kuluttaa ennen joulua, eikä sen jälkeen.

kirkkaanpunainen lakka Zoya - Sooki
vihreä glitterlakka Glam Polish - Sunrise Over Sea
valkoiset leimaukset Konad - White
leimauslaatta MoYou London - Festive Collection 06
(valkoiset glitterit ongittu OPI - Snow Globetrotter)


Haluan fiilistellä vielä vähän Festive 06:a, jossa kaikki kuviot leimautuvat todella hyvin. Tämä on aivan lempparini, mutta harmi vain, että käyttöaika rajoittuu vähän jouluseasoniin. Nyt on pakko siis kuluttaa tätä ahkerasti!


Glam Polish- Sunrise Over Sea kuulostaa paljon kesäisemmältä kuin mitä se näissä lakkauksissa on. Kuvissa se vääntyy kovasti turkoosiin, mutta livenä se on kyllä enemmän luokkaa joulunvihreä. Näissä kuvissa ei myöskään tuo kultaglitter ja tekstuurius näy niin hyvin. Pitäisi alivalottaa kuvaa, jotta kaikki blingi saadaan tuommoisesta lakasta irti. Alla todenmukaisempi kuva tuosta hurjan kauniista indiestä.


Joko olette kyllästyneet joululakkauksiin vai onko true-höyryäminen vasta alkanut?


5 kommenttia:

  1. IHANA tuo Glam Polish! Siis uuh. En oo koskaan oikein mitään vihreää kuolannut, mutta tuo! YES! <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit! Toi laatta on kyllä tosi hieno, täytyy ehkä harkita ensi vuonna. Ja todellakin vasta höyryäminen on alkanut, ei mitään kyllästymisen merkkejä vielä :D

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo vihreä lakka ja punaisen ja vihreän yhdistelmä. Laatta on myös kovin jees, itsellä on se toinen versio samasta :) Ei ole vielä kyllästymistä, vastahan tässä aloitellaan ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3