15. lokakuuta 2012

8 x kuka olen

Sain Like it. Love it! -blogin Mellalta ja Talkandbake- blogin Mimosalta tunnustuksen nimeltä A blog with substance. Suurkiitos neitokaisille! Tunnustuksista ja haasteista tulee aina iloiseksi :) Olen myös Mellan kanssa samaa mieltä siitä, että kehukaa ja kommentoikaa toisianne rohkeasti, niin saadaan hyvää mieltä jaettua blogimaailmassa. Omat faktat kuvitan satunnaisilla naamoillani viime ajoilta ja parin vuoden takaa.

Tunnustuksen "säännöt" ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

1. Identiteettiini vahvimpana liittyy Jumala, vaikka kuinka yrittäisin keksiä jotain suurempaa ja tärkemäpää osaa minusta. Olen siitä kiitollinen, että näin saa olla.


2. Täytän huomenna 25 vuotta. Minusta se on ihan hyvä ikä. Elämä menee niin, että summa kasvaa ja minä ainakin olen paljon itsevarmempi, viisaampi ja mukavampi ihminen kuin vaikka 18-vuotiaana :P On kiva olla aikuinen, mutta nuori.

3. Näköaisti on minulle tärkeä. Koen asioita visuaalisesti, nautin niistä ja inspiroidun niistä. Minulle riittää vesipisarat ikkunalla ja tunnelma on valmis. Tai keltainen puu ja on maailman ihanin päivä. Tai sievä printti mukissa ja minulla on luksuskahvihetki. Luontokin on ihmeellinen. Visuaalisuus ja sen jakaminen on myös blogini pitämisen syy.


 4. Paheeni on kahviaddiktio. Aamulla 2 kuppia tai päivä ei käynnisty. Muutoin ei ole niin justiinsa, mutta aamulla. Mielellään Marimekon Primavera-mukista. Ja nautitaan kevytmaidon kera.


5. Olen asunut ikäni Joensuussa tai sen ympäristössä. En koe tarvetta asua suuremmissa kaupungeissa. Oikeastaan on mukava seurata vierestä kuinka Joensuu kasvaa, kuinka maisema kehittyy ja liikkeitä nousee. Olen syvälle pohjoiskarjalainen ja ylläpidän savon murretta.


6. Liikkeistä puheenollen, lemppareitani täällä susirajalla ovat JC, Cubus ja Vero Moda. JC:ssä on tyylillisesti minunlaisimmat vaatteet, sekä ainoat järkevät ja kustannettavat (miten suomeksi kääntyy "affordable"?) farkut, mitä täältä löytää. Cubuksesta ja Vero Modasta teen satunnaisia kivoja löytöjä, kuten tekonahkikseni. Toivoisin, että Zara, Mango ja GT rantautuisivat tänne, mutta taitaapi olla turha toivo. Rajojen ulkopuolelta vastaanottaisin mielelläni MissSelfridgen, Topshopin ja New Lookin.
 

7. Sydämelläni (-llämme) on lähetystyö. En tiedä missä muodossa tai tehtävässä. Ehkä Aasia tai Afrikka.


8. Odotan tällä hetkellä eniten valmistumistani. Sitten koittaa vapaus jatkuvasta taka-alalla vaanivasta tekemättömästä koulutyöstä. Suosittelen käymään koulunne kohtalaisen reippaasti, nimittäin 6 vuoden jälkeen opiskelujen aloittamisesta alkaa olla vähän paikoillaanjunnaava olo.





Siinäpä muutama nippelitieto. Valitan, mutta en taida siirtää haastetta eteenpäin, sillä kaikki tuntuu olevan tehneen tämän. Olkaa vapaita kuitenkin kertomaan itsestänne :)

Kuvat 1,3,4 Risto Kuittinen

16 kommenttia:

  1. Jos oot kirjottanu tän tänään, niin meillä on sama synttäripäivä, mä vaan putkahdin maailmaan kolme vuotta aiemmin. Onnee meille huomenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh näinkö on näppylät! Onnea siis siullekin! <3 Vietä rentouttava synttäripäivä :)

      Poista
  2. Hieno teksti ja vielä hienompi kuvitus Katjamaria!

    Olisitko halunnut kertoa Jumalastasi enemmän? Olisi mukava tietää esimerkiksi, onko tyyppi ollut elämässäsi mukana jo lapsuudesta saakka vai oletko löytänyt Hänet vasta myöhemmällä iällä :) Olisi myös mukava tietää, miten suhtaudut uskossasi erilaisiin "kieltäytymisiin" esimerkiksi alkoholin, musiikin ja muiden paheiden suhteen.

    Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)

      Huippua, että jotakuta kiinnostaa kuulla näistä joskus vilauttelemistani uskonasioista lisää. Haluaisinkin kertoa ja todennäköisesti kerron vielä joskus laajemmin Jumalan merkityksestä elämässäni. Vastailen esittämiisi kysymyksiin näin pintaraapaisulla. Jumala tuli elämääni kolmisen vuotta sitten "täysipäiväisesti" eli tulin ns. uskoon. Uskoin aiemmin jonkinlaiseen Jumalaan, mutta en tuntenut Häntä tai kokenut Hänen liittyvän elämääni millään tavalla. Minulla ei ollut kristittyä kasvatusta, sellainen perusvapaa kotikasvatus.

      Pyrin kaikki elämäntavat, kieltäytymiset ja kieltäytymättä jättämiset pohjustamaan Raamattuun, joka on kristinuskon perusta. Raamatun tulkinta vaatii vain joskus enemmän viisautta ja taustatutkimusta kuin itseltäni (tai monilta meistä) löytyy.. Alkoholia en juo, koska en koe tarvitsevani sitä tai nauttivani siitä ja humaltua en halua siksi, kun Raamatussa suoraan kehotetaan olla humaltumatta. Musiikkia en osaa tulkita Raamatussa paheeksi. Vanhoillisissa seurakuntayhteisöissä voi olla tai olla ollut kaikenlaisia kieltoja, mutta näitä tapoja pitänee tarkastella kriittisesti ja yhteisöjen ulkopuolelta. Jokainen kristitty vastaa itsestään ja omista teoistaan ja jos joku vapaaehtoisesti elää jossain kiellossa ja kokee sen hyväksi, niin go for it, mutta jos sitä ei voi Raamatulla perustella, niin ei voi muitakaan syyllistää :P Uskoontullessa myös omatunto kehittyy enemmän Jumalan mielen mukaiseksi, niin ei tarvitse väkisin kieltäytyä mistään tai vääntää rukousta, vaan sitä haluaa tehdä koko sydämestä.

      Ääk, voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka pitkän saarnan :D olen monta kertaa halunnut blogiinkin kirjoittaa uskostani ja mitä se on minulle tehnyt, mutta jotenkaan ei sanat riitä.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi :) Hyvin vastattu, vaikka sinusta itsestäsi ehkä pintaraapaisulta tuntuukin. Tällaisena asioille avoimena "tavan tallaajana", joka vain sattuu kuulumaan kirkkoon (mutta ei siitä kyllä aio erotakaan) on tosi kiinnostavaa lueskella tällaista. Olis hienoa myös saada tietää "uskoon tulemisen" taustat ja vaikuttimet (ja ylipäätään, kuinka heräsit ajattelemaan koko asiaa) ja sitten vähän myös sitä, miten se konkreettisesti vaikutti elämääsi ja elintapoihisi :) Esimerkiksi miten perhe ja ystävät suhtautuivat, ja kuinka elämäsi nyt eroaakaan esimerkiksi neljän vuoden takaisesta elämästäsi (niin konkreettisesti arjessa kuin sitten henkisestikin). Jotenkin itsestä tuntuu että usko on lähellä, muttei kuitenkaan vielä ihan kosketeltavan lähellä niin, että siihen voisi tarrautua tai "hypätä mukaan". Tuntuu, että kaikki puolipakolliset teini-iän törttöilyt on jo aikaa sitten törttöilty ja mikään ei enää vedä paheiden pariin, ja jotain suurempaa, puuttuvaa palasta elämäänsä kaipaa... :)

      Uskoaiheista postausta odotellessa siis :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia, kauniita asioita sinulla on mielessäsi. :-)
    Keep up the good work!
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja niiaan :) kiitos vain tunnustuksesta.

      Poista
    2. Onneksi olkoon syntympäivänäsi! :)
      ^ Minuakin kiinnostaa ajatuksesi uskonnosta/uskosta ja kaikki siihen liittyvät merkittävät asiat. Ääh, en osaa selittää, mutta sehän on sinulle tärkeä asia ja osa omaa persoonaasi. Antaisit meille lukijoillekin vähän ajatusta ja ajateltavaa. Voisi tuoda esiin paljon muiden ihmisten mielipiteitä ja keskusteltavaa aiheesta. Eli minäkin odottelen uskoaiheista postausta!

      Poista
  4. Ihania faktoja <3 Ja nää kuvat on tosi nättejä :)

    Hihii, oon yrittänyt miettiä, että oonko nähnyt sut joskus konffassa tai jossain ;D Mut en varmaan, koska muistaakseni ei olla hirveesti hengailtu Joensuulaisten kanssa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tosiaan noista neljästä otoksesta kiitos kuuluu ammattikuvaajille ja loput ovat mieheni käsialaa.

      Minäkään en muista, että olisin nähnyt sinua konffassa, mutta toisaalta olen käynyt siellä vasta kahdesti ja tänävuonna vedettiin lauantain lastenkokous, niin ei hirveästi ehditty hengailla kenenkään kanssa :D Ens vuonna kenties törmätään! ;)

      Poista
  5. Onnea synttäripäivänäsi, kaunokainen! :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Sinä kyselit tuossa kilpailussa sitä, että miten bloggaajat saavat sponsoreilta ilmaiseksi palkintoja? :) No, harvemminhan se niin taitaa olla, että ne tyrkyttää niitä suoraan syliin, vaan itse pitää laittaa heille viestiä, että olisiko heillä kiinnostusta sponsoroida arvontaan/kilpailuun jotain. Itsekin laitoin Ihanille Kynsille s-postia ja kyselin, että olisiko kiinnostusta ja laitoin, että mitä siihen haluaisin, tällä kertaa palkinnon teemana oli violetti, ruskea, musta, oranssi..

    Kannattaa vain rohkeasti kysellä, jos yhteistyökumppaneita/sponsoreita on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Joo siis eihän minulla mitään sponsoreita ole :) Mietin vaan, että miten ihmiset ylipäätään niitä hankkii tai mitkä on kriteerit sellaisiin... mutta eipä tässä kiirusta, kyllä minä arvonnan joka tapauksessa tässä joku päivä järjestän ;)

      Poista
  7. Ootpas siekii kauno! Ja miulla sama: kaks kuppia ja nimenomaan Primaverasta, muuten en ala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Primavera se vain on tehty aamukahvia varten. Miusta siinä on ihana muoto ja oikea tilavuus. Ja kukka. Näitä Primaveroja sit löytyykin ympäri asuntoa sieltä minne oon niin viljellyt...

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3