8. huhtikuuta 2014

dancing with light


Huhtikuun aurinko on tervetulleeksi toivotettu vieras. Kun Googleen kirjoittaa "auringonlasku" saa kellonajan, jolloin se omassa sijainnissa laskee. Tänään lasku tapahtuu 20.08. Eilen se oli 20.05.

Kun valo hyväilee päivä toisensa jälkeen enemmän ja enemmän, tulee kameraan tartuttua aktiivisemmin ja päättäväisemmin. Joskus tulee tempastua vanha mekko komeron pohjalta ja huitaistua meikit naamaan. Mies rattiin ja kameran varteen ja hytisemään tuulisen pellon keskelle. Hius(ja ihokarva)valoista mielettömin tekee taikojaan, eikä tarvitse kuin miettiä miten pysyisi minuutin lämpimänä.


Näissä kuvissa on jotain muutakin, jotain uutta ja innostuttavaa ja joka liittyy myös tulevaan kesään. Yksi suuri unelmani on saanut tulta alleen, kun sain Canon Finlandilta vastauksen sähköpostiin. Saan laitelainana testata paria objektiivia ja erästä minikokoista kuvatulostinta, joista osa lähtee mukaan myös Papua-Uuteen-Guineaan (hihkaisu!). Olen superonnellinen, koska minulla on ollut mielessä pieni kuvausprojekti, jonka haluaisin Papualla toteuttaa, mutta joka ei ihan tuon oman 1100d:n (jossa vakiona EF-S 18-55) voimin onnistuisi.

Näissä kuvissa ensimmäistä kertaa käytössä Canon EF 50mm f/1.8 II -objektiivi ja ainakin minä olen  vakuuttunut miten pienellä vaivalla saa ison eron. Kuvat ovat terävämpiä, valoisampia ja "syväterävämpiä" kuin omalla putkella. Objektiivi on tosi kevyt ja pieni ja sopii mielestäni erityisen hyvin ihmisten kuvaamiseen (ja sitä toivoinkin testattavilta tuotteilta!). Itseasiassa jokainen valokuvaaja, joiden kanssa olen höyrynnyt kuvausunelmistani ovat suositelleet tätä nimenomaista kätevää objektiivia. Tuo linssihän ei ole edes kallis investointi (n. 100e) järkkärin apulaiseksi. Vähän opettelemista vaatii kiinteä polttoväli (eli objektiivissa ei zoomausmahdollisuutta), koska kuvaajan täytyy itse liikkua sopivan rajauksen löytymiseksi (mikä on minusta vain hyvä).

Positiivisen objektiivikokemuksen myötä tulee vain sellainen fiilis, että tästä rungosta en ehkä saa sitä irti, mitä haluaisin :P Katsotaan, josko voisi oppia vielä jotain!

20 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kauniita kuvia! :O

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! :) Sama itsellä tuon 1100D:n kanssa, vaikka kaikki sanovat, että pitää vaan opetella ominaisuuksia. Tuossa kamerassa ne ominaisuudet nyt vaan on aika rajalliset. Enkä myöskään muutamaa megapikseliä lisää laittais pahitteeksi ;)

    VastaaPoista
  3. Vau, ihan mykistävän kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia ja upea sinä!! <3

    VastaaPoista
  5. Aika jumalaisia kuvia ja ihan mielettömän kaunis oot näissä! (: Primet on mulla suosikkeja valokuvauksessa ja etenkin Sigman valmistamat on ihan huippuja. Musta toi Canonin 1.8 on vähän lelu, mutta hintalaatusuhteeltaan oivallinen.

    VastaaPoista
  6. Vautsi mitä kuvia! Ihania! :)

    ♥~ www.whenyourheartbeats.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Vau! Näitä kuvia voisi tuijotella vaikka kuinka pitkään, taianomaisia...

    VastaaPoista
  8. VOU! Upeita ja hirmu kiva, että saat Canonilta kaikkee kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko laittaa linkki blogiin, että munkin lukijat saa ihastella!

      Poista
  9. Ihania kuvia, valo on niin kaunis :) Ihanaa kun päivät pitenee...

    VastaaPoista
  10. Näistä en tiedä sanoa, mikä on sun suunnittelemaa ja mikä on miehen kuvaamaa, mutta hyvää yhteistyötä teette :) Sä oot niin eduksesi kameran edessä, että kuva on hyvä jo ilman kummoista valoakaan, mutta sinä ja hyvä valo ja hyvä kuva-asettelu on huippu yhdistelmä! Kyllä tuo kakkoskuva vaan on minun mielestä ehdottomasti kaunein! Siinä on kaikki kohdallaan. Epätyypillinen rajaus tekee kuvan vain mielenkiintoiseksi :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa leikittelyä valon kanssa! :) Todella upeita kuvia, tällaisia ei tulekaan vastaan ihan joka päivä! :)

    VastaaPoista
  12. Hei, olen itsekkin laittanut Canonille aikanaan sähköpostia. Viestiini ei ikinä vastattu. Mihin osoitteeseen laitoit Canonille sähköpostia, josko tällä kertaa tärppäisi minullakin :) Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisitko vaikka sähköpostisi, jonne voin yhteyshenkilön tiedot lähettää? :)

      Poista
  13. Suuri tasapuolinen kiitos kaikille ihanille kommentoijille! Ei ihan näin paljon kommentteja blogiin tipahtelekaan joka päivä, olen todella ilahtunut :) Hyvässä valossa ja hyvällä objektiivilla voi saada minustakin näin kivoja otoksia ja mekkoleikit käyvät ihan terapiasta :>>

    VastaaPoista
  14. Upeita kuvia! Millaisia säätöjä näissä kuvissa on käytetty? Eli ne ISO, aukko ja suljinaika. Minullakin on tuo canon 50mm f/1.8, on kyllä kiva objektiivi, terävämpiä sillä tosiaan saa ja hämärässä valossa se ottaa paremmin kuvia kuin perus 18-55mm putki :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3