1. helmikuuta 2015

piCture pOlish Eerie -liukuväri


Picture Polish on tehnyt paljon yhteistyötä kynsibloggaajien kanssa ympäri maailman. Eerie on eräs bloggaajayhteistyön tulos, sillä sen sävymaailman suunnitteli tunnetun ja huikean kynsiblogin Very Emilyn bloggaaja, belgialainen Emily. Lukijan näkökulmasta lakka jotenkin muistuttaakin paljolti Emilyn laadukkaita kuvia pullollaan olevaa blogia - ei varmaan ole sattumaa, että blogin ulkoasukin on violetti.


Violetti on yksi lempiväreistäni ja näin kevätpuoliskolla laventelit ja siniseen taittavat sävyt tekee mieli valita kynsille. Eerie on nappivalinta kevätvioletiksi hopeisen shimmerin ja holohippujen myötä. Liukuväriin lakka taipui mutkattomasti ja swatchailujen mukaan Eerie peittää kahdella helpolla kerroksella. Päivänvalossa lakka on kauneimmillaan, siksi nämä lightbox-otokset eivät tuo kaikkea Eerien ihanuutta esiin.


Tein pienen leimausviimeistelyn MoYou Londonin Pro Collection XL 06 -laatalla, mutta kunnon pikakuivattajan puutteessa jätin päällyslakan pois ja lopputulos ei ole niin viimeistelty. Mukavan keväinen leimaus kuitenkin, tässä on jotain vanhaa kunnon alkuaikojen Konad-henkeä, kun ainoa oikea leimauskuvio oli kukka.

Vaaleanvioletti lakka Essie To Buy Or Not To Buy
Holovioletti Picture Polish Eerie
Valkoinen leimauslakka Konad White

Sitten muihin uutisiin: Huomenna (2.2.) klo 19 julkaisemme minun, Mirkan ja Annien blogeissa The Finnish(able) Nail Art Challengen kevätversion! Itse haaste alkaa vasta viikon päästä siitä, eli 9.2. alkavalla viikolla ja toimii samalla tavalla kuin syksyn haaste - eli aiheita on kaksi viikolle. Kaikki, jotka eivät viimeksi ehtineet tai voineet muuten osallistua, nyt sitäkin suuremmalla syyllä lähtekää mukaan! Luvassa on myös erittäin mukavia yllätyksiä matkalle ;)

15 kommenttia:

  1. Voi ei, nämä on niin nätit! Aivan ihanat :) Ja jeejee, haasteeeee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiiitos :) Joku kevätmieli oli näitä tehdessä. Ja niinpä, innolla odotamme haastetta!

      Poista
  2. Violetti on myös mun lempparivärini ja tuo liukuväri osui muhun täysillä! Niin ihanan hempeä, todella kaunista :) Onneksi et leimannut noin peittäviä kuvioita jokaiselle kynsille, peittää liikaa tuota kaunista liukuväriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon samaa mieltä, että vähemmän taitaa olla enemmän näissä kynsissä :)

      Poista
  3. Tää Eerie pitää kyllä ehdottomasti tilata ens kerralla, on se vaan niin nätti! <3 Ja todella kauniin lakkauksen oot tehnyt sillä, tykkään myös tuosta että vaan kaksi kynttä on leimattu ja muista näkyy vielä kunnolla tuo kaunis liukuvärjäys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lämpimästi suosittelen, kaikki tässä lakassa on niin kaunista ja kunhan aurinkoiset päivät koittavat...! <3 :) Simppeli linja taisi osua Eerien kanssa hyvin yhteen.

      Poista
  4. Nail challengea onkin jo odotettu!=) Ja ihan älyttömän kaunis lakka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eerie on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen! <3 :) Ja jipii, ihan mahtavaa jos lähdet taas mukaan!

      Poista
  5. Oijoi, tiesin jo otsikosta, että tulen tykkäämään näistä kynsistä <3

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo Eerie, pakko varmaan kotiuttaa :)
    -J-

    VastaaPoista
  7. Oi, taas ihania kuvia ;W; Olisi kiva, jos tekisit tutoriaalin kuvien ottamisesta lightboxilla :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3