unelmoinnin vaikeus

Unelmat ovat minulle arka aihe. Kuulostaako omituiselta? Yritän selittää. Moni entisen elämäni unelmista tuntuu niin mitättömiltä ja itsekkäiltä. Kun aloin oppia tuntemaan Jumalaa, myös unelmani alkoivat muuttua. Millä on oikeasti väliä? Elänkö vain itseäni ja omia tavoitteitani varten? Tietynlainen romanttinen eskapistinen unelmointi pikkuhiljaa hävisi ja maailmankuva on konkretisoitunut.

Osittain tunne elämäntapaunelmoinnin luopumisesta on hieman bittersweet, sillä olen teini-ikäni ollut romanttinen runotyttö ja nauttinut suuressa määrin haaveiluista, käyttänyt paljon aikaa mielikuviin ja tunnelmointiin. Nyt elän tässä todellisuudessa, tiedostaen paljon enemmän ympäristöstäni ja haaveillen melkolailla erilaisista asioista. En kuitenkaan kaipaa vanhaa minää. Kaipaan vain unelmia, joista annan itseni olla vähän höpsösti innoissaan.

Jotkut asiat eivät muutu. Moni taiteeseen ja itseilmaisuun liittyvä unelma ei ole kadonnut. Uskon, että Jumala on asettanut meihin luovuuden ja taiteellisuuden. Kristityn näkökulmasta myös Jumala on aikamoinen esteetikko, onhan Hän luonut kaiken luonnon, muodot ja värit ja niiden merkitykset.

Monet kristityt ystäväni taas ovat pienestä asti haaveilleet tietyistä itsestäänselvyyksistä elämässä, kuten täydellisistä häistä ja perheestä. Minulle unelma häistä oli hyvin vieras ennenkuin tapasin miehen, jonka kanssa halusin naimisiin. Unelmahäät piti luoda, en ollut koskaan tosissani suunnittelut omia häitäni. Häistä tuli sitten osa yhteistä unelmaa, joista tärkeämpänä on niitä seurannut avioliitto.

Unelmista puhuminen on hankalaa siksi, että olen ehtinyt unelmoimaan vasta hyvin vähän aikaa. Olen vasta untuvikko uudessa elämässäni. Elin jossakin pilvessä, jossa tavoitteet koskivat vain minun näkymistäni muiden silmissä. Mitä muut ajattelevat minusta? Pitäähän nyt kunnon työura olla, ei tässä yhteiskunnassa muuten ole mitään. Pitää olla toimiva sosiaalinen verkosto, muuten olen hylkiö. Haluan olla rakastettu, siinä nyt ei ole mitään väärää. Mutta kun ihmisten rakkaus, se riippuu aina jostakin. Huomasin pettyväni. Huomasin olevani riittämätön. Ei unelmia voikaan saavuttaa kuin äärimmäisen lahjakkaat ihmiset.

Unelmista puhuminen on hankalaa myös siksi, että olen kokenut kuinka radikaalisti ne voivat muuttua. Olen tajunnut, että vain yhdellä asialla on merkitystä. Jos joku kysyy minulta mistä unelmoin, vastaan ensimmäisenä sen mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Asia, joka ei ole minulle ollut missään vaiheessa elämää itsestäänselvä. Siitä, että sinä pääset taivaaseen. Unelmointi ei olekaan enää pinkkejä päiväunia vaan realismia, jossa taistellaan ihmissieluista. Mikä muu sen rinnalla voisi tuntua tavoittelemisen arvoiselta? Työ? Raha? Kunnia? Maine? Kauneus? Perhe? Ystävät? Lapset? Laihuus? Kulttuurit? Harrastukset? Onnistuminen? Äitiys, isyys? Poika- tai tyttöystävä? Häät? Hyväksytyksi tuleminen? Maailmanrauha?

Tiedän kuitenkin, ettei Jumala ole tehnyt elämästä kurjaa suorittamista. Haluan palaa Jumalan suunnitelmalle ja sille, että toteutan elämässäni ensisijaisesti Hänen tahtoaan, mutta elämän moninaisista elementeistä saa nauttia. Nekin voivat olla ylistyksenä Luojalle. En sattumalta omista juuri tätä luonnetta ja näitä piirteitä tai elä tässä yhteiskunnassa ja ympärisössä. Kuitenkin se, että pystyn unelmoimaan jostain "normaalista" on vaatinut hieman työtä. Rukousta. Realismin ja haaveilun kohtaamista. Tiedostamista ja hölmöä heittäytymistä. Ystäviä. Rohkaisuja.

Siispä pienenä terapiamuotona otin idean ystäväni Mrs K.:n blogista 25 realistic dreams -listaukseen. Tässä luettelen lähinnä kaikkeen muuhun kuin hengellisiin tavoitteisiin liittyviä unelmia, vaikka niitä on hankala erotella. Realistisia tai ei - kuinka paljon ehtii yhden elämän aikana tehdä?

Harvoin blogissa avaudun kovinkaan syvällisesti, näin pitkästi tai näin kuvattomasti, mutta nyt rohkenin.

Myös toisten unelmia on ihana lukea, joten jos koet kivaksi tehtäväksi, haastan juuri sinut 25 unelmaa -listaukseen!

Linkkejä, omia unelmia ja ihmetyksiä saa jakaa kommentilootassa.