9. heinäkuuta 2013

kauneudesta kärsitään

Minulla ei tummasta hipiästä huolimatta ole koskaan ollut suurempia naisellisia karvahäiriöitä. Ihokarvat kasvavat normaaliin tahtiin, ne ovat melko hentoja, eikä iho ärsyynny höyläämisestä. Tänä kesänä tilanne on vähän mutkikkaampi, nimittäin sheivaamista hankaloittaa olosuhteet. Remontin vuoksi osa sulakkeista eivät pelaa ja kynttilänvaloisessa kylpyhuoneessa on melko ekstriimiä koittaa sihdata ja saada kaikki yksilöt ajettua tai jalat selviämään haavoitta. Täytyi ryhtyä ennennäkemättömiin toimenpiteisiin.



Menin ja ostin elämäni ensimmäisen vahauspaketin. Oli jännää. Epäilyt ja pelko tulevasta tuskasta vallitsivat.


10 kaksipuolista vahaliuskaa ja 4 aftershave-pyyhettä
Onneksi vahaliuskojen käyttö on tehty idioottivarmaksi, eikä edes kaltaiseni säätäjä voinut epäonnistua (paitsi laitoin ensimmäisen vahalapun tietenkin ylösalaisin). Suoritin vahauksen mukavasti olohuoneen sohvalla päivänvalossa.

Ensimmäinen liuskan repäisy - sattui kyllä - mutta aiheutti ennemminkin paniikkia, näytti nimittäin siltä, että säälittävästi ruskettunut ihoni olisi vaalentunut vahaliuskan kohdalta. Onneksi vaaleat läntit hälvenivät ja saatoin jatkaa masokismin harjoittamista ilman pelkoa säärien skalpeerauksesta.

ennen ja jälkeen (kyllä, on vaikea saada karvoja kuvaan)
Lopputuloksena oli kutiavat, pistelevät, pilkukkaat ja kiiltävät sääret. Hajakarvojakin kinttuihin jäi, mutta melko näkymättömiä yksilöitä. Tuo jälkihoitopyyhe on kyllä mainio viimeistelyyn, pitääkin rueta öljyämään koipia.

Tässä nyt samalla ilmeisesti onnistuin kehittelemään jonkunlaisen tuntuman ensikertalaisen näkökulmasta Veet Wax Strips -vahaliuskoista.

PLUSSAT
+ helppo käyttää
+ ei sattunut niin paljon kuin elokuvissa
+ pinkki
+ siisti projekti, karvat jäävät lappuun ja vahaa ei leviä mihinkään
+ hoitopyyhe kätevä ja tekee kivan kiillon (ja varmaan hoitaakin)

MIINUKSET
- pilkut, pistely ja kutina (sokeroinnista ei jäänyt), jotka hävisivät kyllä pitkälti seuraavana päivänä
- karvoja jäi (ei voi käyttää uudestaan samalle kohdalle)
- vahaa jäi iholle, eikä sitä meinannut saada pois
- hinta melko korkea 10€ (riittää kerran säärien, kainaloiden ja bikinilinjan vahaukseen)

Karvojen poissapysymisestä en osaa mitään vielä sanoa, mutta toivottavasti ei ihan heti tarvitse olla toistamassa tätä raatelua. Kainaloihin ja muihin määritelemättömiin rajapintoihin en tuollaista vahalappua kyllä ihan heti uskalla laittaa.

3 kommenttia:

  1. Auts. Sattuu pelkkä ajatteleminenkin.

    Nimim. höylänkäyttäjä

    VastaaPoista
  2. Mie oon niin monesti yrittäny nyhtää vahaliuskoilla säärikarvoja, mut en tiedä pitäskö karvojen olla metrin pituiset et lähtis enemmän kun muutama karva irti. :D Ei enää vahaliuskoja miun säärille!

    VastaaPoista
  3. Muistan joskus kun ekan kerran kokeilin kainaloihin veljen kylppärissä. Veli tuli kysymään, että oonko mä kunnossa kun kyyneleet silmissä yritin selviytyä siitä ensimmäisen liuskan aiheuttamasta kivusta. Olin kuulemma kiljaissut aika kovaa :D Mutta onneksi jalkoihin tuo ei kovin paljon koske, mutta kallis se on :(

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3