9. huhtikuuta 2013

hiukset kuntoon Awardseihin

Tällä viikolla tapahtuu! Mainitsin jo Best Beauty Blog -ehdokkuudesta kertovassa postauksessa, että olen saanut upean paikallisen yhteistyökumppanin Aussie Blog Awardseja varten. Tietenkin haaveilin siitä, että saisin laitattaa gaalaan hiukseni ja naamani kuosiin ammattilaisella, mutta en uskonut sen taloudellisesti onnistuvan, ennen kuin ihana luottokampaajani ja meikkitaiteilija Sanna (SK Unik) ilmaisi halukkuutensa sponssata minulle sekä hiusvärin, kampauksen, että meikin iltaa varten! Voitte varmaan kuvitella, miten hämmästynyt, kiitollinen ja superinnoissani tästä olen (kukapa ei olisi)!

Tietenkin jo täällä kotikaupungissani Joensuussa laittautuminen antaa omat haasteensa päivälle, junassa nimittäin istutaan 4½ tuntia, ja pitäisi päivän normaaleista askareista selviytyä kampausta ja meikkiä tuhoamatta. Minusta on kuitenkin suuri etuoikeus saada kaunistautua omalla kampaajallani, joka tuntee hiuslaatuni, tietää tyylini ja jonka tiedän olevan huipputaitava. Niinpä eilen marssin kampaajan tuoliin ja aloimme määritellä hiuksieni kohtaloa :)


Sanna laittoi hiusteni tyvikasvuun Igora Royal-hiusvärin, jolla haimme pehmeää lopputulosta. Valitsimme vaaleamman sävyn tavoitteena saada vähän keväisempää tuntua hiuksiini ja pyrimme pois jyrkästä mustanruskeasta, jota useamman vuoden takaa olen hiuksiini enemmän tai vähemmän haalinut. Tämä väri ei myöskään tuoksunut voimakkaasti, kuten hiusvärit yleensä ja on käsittääkseni myös hellävarainen hiukselle.


Viime keväänä (!) liukuvaalennuttuihin pituuksiin Sanna laittoi punaista pois taittavaa kevyesti vaalentavaa sävyä. Olinkin jo haaveillut hieman hiekkaisista vivahteista kesää ajatellen. Tuumimme Sannan kanssa, että kevätmuoti on niin värikästä, että hiuksissa on ihan hyvä olla jotain luonnollisempaa ja pehmeämpää :) Sanna otti hiusvärissä huomioon tietysti myös gaala-asuni sävyt.

Tässä kehitellään meikin väripalettia... jotain herkullista väriä silmämeikkiin kaavailimme. Odotan kyllä meikattavaksi pääsemistäkin kuin pikkulapsi karkkipäivää. Olen istunut ammattilaisen meikkituolissa kaksi kertaa aikaisemmin. Ensimmäinen oli joku hiusnäytösmalleillu vuodelta kivi, jossa meikki oli hyvin pikainen ja neurtaali. Toinen oli tietenkin oma häämeikkini, joka pidetään luonnollisesti kevyenä ja raikkaana. Käytännössä siis saan ensimmäisen meikkitaiteilijan luoman iltameikin :)


Aviomies osasi kuvata myös kynsihihhulin päivän kynnet :D Kynsillä on tangeriininen Essie - Action, joka on muuten ensimmäinen oranssi lakkani, joka ei taita selvästi punaiseen. Herkullinen on.

Myös kulmakarvat saivat väriä ja muotoa sillä välin kun naamio vaikutti hiuksissa. En ymmärrä miten joku ei tykkää kulmien nyppimisestä. Olin aivan nukahtamispisteessä tuossa tuolissa, kun joku hipsutti naamaa (eli nyppi kulmakarvoja) ja näpräsi hiuksia :D


Kauneusunien (hiusvärin pesun) jälkeen kuivattiin ja muotoiltiin. Sain vielä hopeista vaahtoa latvoihin, joka taittaa keltaisuutta pois. Ikuisena brunettena oli aivan ihmeellistä saada hiusten latvoihin niinkin hiekanvaalea sävy! Ja saan kuulemma alkaa käyttää hopeashampoota sävyn ylläpitämiseksi. Onpa outoa, mutta kiehtovaa (pienet on huvit) :D

unitöhöttynyt bloggaaja

Loppuajan inspiroiduimme kuvista, mallailimme hiuksia ja suunnittelimme myös asun koruvalintoja. Päätin, että korut asuun valitaan hiusten mukaan, eikä toisin päin. Lopputuotos selviää (lopullisesti myös meille) sitten torstaina :) Eipä tässä voi muuta kuin odotella jännityksellä ja innokkuudella mitä gaalapäivä mukanaan tuo!

Ainiin ja ne hiukset... niistä tuli mielestäni aivan ihanan väriset!

Next day shot. Mutta miten ne näyttääkin takaa noin pitkiltä! :o

5 kommenttia:

  1. Toooosi nätit hiukset! :) Olen niin iloinen kun sain sen oman vaalean rajani pois tummalla hiusvärillä, nyt ei ole mullakaan enää hullut hiukset! :D

    VastaaPoista
  2. Aivan upea lopputulos! Huikeaa työtä ♥

    Niin ja upeaa Awards-iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Oi mitkä hiukset, aivan ihanat <3 Just tämmösten takia mua harmittaa, etten värjää enää hiuksiani :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat hiukset ja sä oot muutenki nii kaunis.

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3