14. kesäkuuta 2015

minä ♥ keltainen neon

Posti toi muutaman täydellisen neonrakkauslakan KBShimmerin kesän 2015 kokoelmasta. OPI I Just Cope-Acabana on ollut sen verran ahkerassa käytössä koko kuluneen vuoden, että aika kivuttomasti pystyin päättelemään tykkääväni ihan oikeasti keltaisista lakoista (joka siis about pari vuotta sitten on ollut sellainen "yääh, en ikinä käyttäisi"-lakkasävy).

Ja kun KBShimmer Rum Me The Right Way kuoriutui kulpamuovistaan, olin ihan myyty! Sävy vastaa niin täysin neonkeltaisuuden kaipuuseeni. Neonsävyt muutenkin kuuluvat minun lakkakesääní, toki jos se oikea kesä suvaitsisi joskus saapua...


Liukuväri tuntui luontevalta tavalta lähestyä hieman jopa vihreään taittavaa Rum Me The Right Way:tä ja yhdistin siihen samasta kokoelmasta kotoisin olevan purkkapinkki Lei It Again:n. Oranssi sävy keskelle tulikin luonnostaan keltaisen ja pinkin sekoittuessa. Lei It Again on luonnossa neonimpi kuin näissä kuvissa, mutta ei kuitenkaan sellainen meganeon. KBShimmer kuvailee itse koostumusta osuvasti faded neon cremeksi.

Päälle pari leimaa Born Pretty Storelta saadusta BP-L017 laatasta. Kaikki laatan leimat eivät aluksi osoittautuneet tarpeeksi syviksi, mutta kun kävin kuvioita testimielessä läpi, löytyi joukosta hyvin toimiviakin kuvioita. Myös leimauslakalla oli vaikutusta - ei kannata heittää leimauslaatalla vielä vesilintua, jos luottoleimauslakka on vielä kokeilematta ;) Ja kannattaa toki myös kohdistaa leima keskelle kynttä... nimim. We lov.


 neonkeltainen creme KBShimmer Rum Me The Right Way
pinkki creme KBShimmer Lei It Again
liukuvärin pohjalla valkoinen creme Gina Tricot White

leimauslaatta Born Pretty Store BP-L017*

*saatu blogiyhteistyöhön


Muita neonfanaatikkoja?
Mitkä on teidän kesän rakkauslakkoja?

22 kommenttia:

  1. Siis mielettömän upeat sävyt ja toimii keskenään. Wau.

    VastaaPoista
  2. En ehkä kestä miten ihanat kynnet. Kaikki on kohdallaan, värit, liukuväri, leima ja kuvat. Ah, niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kestä vielä tovi :D Kaikki muu oli miunkin mielestä kohdallaan, paitsi leiman kohdistus. Mutta ainaski nää on kirkkaat :)

      Poista
  3. Nää on niin ihanat! Ei yhtään mun tyyliset periaatteessa mut aloin heti himoita jotain tällaista omillekin kynsille! :) Huomasitko muuten mun vastauksen mun kommenttiboksissa - kuvien käyttäminen ilman muuta ok! :)

    VastaaPoista
  4. Oii, ihanat kesäkynnet! :) Toimiva liukuiluyhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesä oli kovasti mielessä :D tai on... kunhan se tulisi!

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3