7. marraskuuta 2014

MoYou London review - Hipster 08 & Pro XL 05

Sain ilokseni kunnian esitellä blogissa MoYou Londonilta pari heidän suosiota keränneistä leimauslaatoistaan. Alustettakoon suhdettani MoYou Londoniin sillä, että harvoista yrityksistä tulee edes mieleen sanoa näin, mutta MoYousta voi sanoa, että arvostan ihan mielettömästi heidän laadukasta kohderyhmään kolahtavaa, pitkälle vietyä ja uniikkia brändäystään. Kukapa olisi keksinyt luoda persoonia leimauslaattavalikoimien ympärille visuaalisesti kiehtovalla ja eeppisellä tavalla?

MoYou Londonilta löytyy tällä hetkellä 30 erilaista leimauslaattakokoelmaa, joista jokaista vallitsee oma keulahahmo ja jonka tyyliin tai persoonaan laattojen leimauskuviot liittyvät. Uusia laattakokoelmia julkaistaan aktiivisesti ja MoYoun yhtenä ehdottomana vahvuutena näen sen, että kokoelmat ovat niin ajankohtaisia ja muoti-ilmiöitä seuraavia. Laattojen julkaisu on ajoittain mietitty jopa vuodenaikaan sopivaksi.

kuvat: MoYou London
Brändäyksen ulkoasua ei liene tarpeellista edes erikseen hehkuttaa. Jokainen yksityiskohta on huomioitu kaikissa putiikin eri medioissa laattojen pahvikoteloihin asti.

MoYou Londonin sivuilla on varsin helppo asioida ja mikä meitä suomalaisia ulkomailta tilaavia aina ahdistaa, on onneksi laattojen shoppailussa otettu hyvin huomioon. Nimittäin ne postikulut: 1-3 laattaa matkustaa Suomeen 2,46-2,67£ postikuluilla ja 4+ laatan toimitus on  ilmainen. Eivätkä itse leimauslaatat mielestäni mitään ryöstöhintaisia ole, yhden saa normaalihinnalla 4,99£:lla (6,30€). Kannattaa pitää silmällä myös alennuskoodeja, joita joskus blogeissa ja googlessa voi vilahdella.

MoYou London Hipster Collection 08



No nyt sitä ajankohtaisuutta :) Hipster 08 on normaalikokoiset kuviot sisältävä levy, 18:lla kaiverruksella. Tykästyin Hipster 08:ssa sen monipuolisiin koko kynnen kuvioihin - osa kaiverruksista on moderneja geometrisiä, osa perinteisempiä ankkuri/lintu-linjan printtejä.

Suurin osa kuvioista on ohutta ja tiheää viivaa, eli tällä on mahdollista saada kapeaa ja eleganttia leimausta aikaseksi. Tosin usein sen ohutreunaisen kuvion leimaus ei ole helpoin paikka aloittaa ja vaatii leimauslakalta hieman sekuntia pidempää kuivumisaikaa.


Pinkin Essie - Lightsin päälle leimaus tapahtui Konadin valkoisella leimauslakalla. Lights'kin leimasi ihan hyvin valkoisen W7:n päälle. 


Salmiakit ovat yhdet lemppareimmat kuviot tästä laatasta. Ne eivät alkuhämmennykseksi muuten ole laatasskaan ihan suorassa, joten liika itsekriittisyys leimatessa pois vain. Kynsillä etusormessa Zoya - Zara, keskellä Essie - Go Ginza ja pikkurillin glitter on China Glaze - Marry a Millionare. Leimaukset tein metallisella China Glaze - Emotionilla.

MoYou London Pro Collection XL 05


Tämä laatta nimensä mukaan kuuluu Pro-kokoelman isokuvioisiin, eli XL-laattoihin ja se sitältää 12 kuviota. Ihastuin Pro XL 05:sen kukkalinjasta poikkeaviin luontoaiheisiin, erityisesti hämisseittiin, seepraan ja perhosen siipiin. Kaiverrukset ovat Hipster-laattaa selvästi paksumpireunaisia ja myös helposti leimautuvia.

Pidän tämäntyyppisestä jättileimasta enemmän kuin tarkkaa osumaa vaativasta minileimasta. Nämä XL:t ovat tietenkin niin suuria, että kuviota ei saa millään koko kynnelle mahtumaan. Isojen kuvioiden idea onkin, että voi itse valita tähtäyskulman ja saada samasta kuviosta vähän erilaisen kohdan kynnelle.



Elegantimpaa leimausta saa valitsemalla toisiaan lähellä olevat sävyt. Leimauslakkana Konad - Hepburn Blue, pohjalla sähäkkä Color Club - Pure Energy.


Tuo ihana seitti, joka leimautui niin hyvin! Täydellisen anticreepy halloween-lakkaus. Alla Zoya - Giovanna, leimaus Konadin valkoisella.


Tässä vielä hieman kokovertailua pisimmän kynteni kera. Mietinkin verkkokaupassa asioidessani, että minkä kokoisia normilaattojen kuviot tarkalleen ovat. Pienuus ei haittaa kuvioissa, joiden ei ole tarkoituskaan mennä kynnen reunasta reunaan, mutta koko kynnen kuvioissa tietty vaikuttaa lopputulokseen, jos kuvio ei täytä kynttä.

Normaalit kokokynnen kuviot ovat siinä rajoilla, yltävätkö ne koko pisimmän kynteni päälle. XL-laatoissa tilaa taas on oikein riittävästi ja reilusti yli.

Kaksi muuta omistamaani MoYou London laattaa ovat Pro 02, jonka sain kynsibloggaajien miitistä ja jonka ansioista pääsin ensikosketuksiin tämän brittiläisen laattafirman kanssa, sekä Festive 06, jonka hankin joulukoristelut mielessä :)


 Mitkä on teidän laatta-tai hahmolemppareita MoYou Londonilta?

6 kommenttia:

  1. Ooo miten ihania laattoja! <3___<3

    VastaaPoista
  2. MoYou London on kyllä ihan ehdottomasti oma lemppari leimauslaattojen saralla :)

    VastaaPoista
  3. Nää on kyllä niin ihania, miun lemppareita <3

    VastaaPoista
  4. Eipä sitä oikein muilla tule leimailtuakaan! Nämä kun toimivat AINA. Laatu on aivan mielettömän hyvä eikä yhtään haittaa, että koko konsepti on tosi moderni ja tyylikäs :)

    VastaaPoista
  5. Uusimmasta Cook Book - sarjasta haluaisin yhden ja sen Keep Calm - laatan :D Ensi vuonna jos tulisi Kaksoset- laattakin myyntiin.

    VastaaPoista
  6. En osaa kyllä omaa suosikkia nimetä, mulla taitaa olla liki 30 kappaletta MoYoun laattoja:) Epäkivoja tai samankaltaisia olen myynyt poiskin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3