25. marraskuuta 2014

#ablecaw14 Week 11: Winter Wonderland

Rakastin tätä talvikynsiteemaa jo #ablecaw14-haasteen suunnittelupäivistä asti ja vaikka mielessä pyöri monta erilaista toteutustapaa ja väriä, halusin muita enemmän tähän aiheeseen perinteisen linjan lumihiutalemanikyyrin. En ollut koskaan ennen kokeillut hiutaledecaleita, joten niitähän piti sitten ihan tätä haastetta varten tilata eBaysta. Liukuväri feat. lumihiutaleet saattavat olla niitä nähdyimpiä talvikynsiä, mutta se ei vähennä yhtään sitä, miten kivalta ne näyttävät varsinkin livenä kynsissä ja saavat yllättävän paljon kehuja :)


Lumihiutaledecaleiden lisäksi minulla oli myös toinen syy tehdä juuri nämä kynnet: Sain vihdoin hankittua kehutun Gina Tricotin valkoisen lakan ja pakko myöntää, että vaikka sivellin ei ole parhaimmasta päästä, itse lakka peittäessään kahdella kerroksella on moitteeton. Ja valkoinen creme. Sosiaalisessa mediassa olen törmännyt joskus myös kynsiharrastajien ihmettelyyn, että GT:n valkoisen koostumus olisi muuttunut ohuemmaksi. Tämä Kuopion Matkuksesta hankkimani yksilö on kyllä aika paksunoloista, joten ainakin tämä erä toimii hyvin :)


Valkoinen cremelakka Gina Tricot - White
Vaaleansininen cremelakka Zoya - Kristen
Sähkönsininen shimmerlakka Color Club - Pure Energy 
Glitterlakka OPI - Snow Globetrotter

Water decalit - eBay


//In English// I really loved to start this challenge mani and I wanted to stay traditional snow theme. I never tried before snowflake decals and I actually ordered few from eBay just for this manicure. I know this white gradient to blue with snowflake decals is one of the most seen winter manis but still I haven't done it before, so it was definitely time for it. Other than that I finally got this praised white nail polish from Gina Tricot and I had now reason to put it on my nails right away.


9 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Tulee ihan mieleen Disneyn Frozen-leffa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Arvaa vain onko soinut kokoajan päässä Let it go, let it gooou :D

      Poista
  2. Ei voi muuta sanoa kuin vau! Aivan mahtavat kynnet - oon aika kateellinen kun itsellä ei riitä sorminäppäryys tälläisiä toteuttaa :D Jään ehdottomasti seuraamaan sun blogia :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat! Nyt taisin bongata mun tulevan vaaleansinisenkin! :)

    VastaaPoista
  4. Mä kuvittelin, että olin näitä jo kommentoinutkin - olin näköjään väärässä, mutta siis: todella kauniit ja talviset kynnet! Eikä yhtään haittaa, että on varsin perinteinen koristelutyyli. Mulla oli itse asiassa ihan samanlainen idea tämän haasteen toteuttamiseen ja sitä sitten noudatinkin. Mun version voi kurkata täältä: http://thepolishingtouch.blogspot.com/2014/11/talven-ihmemaa-kynsilla.html. Aina taitaa kuitenkin tulla tekijästä riippuen vähän erilaiset kynnet, vaikka lähtökohtainen idea olisikin ihan sama! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3