11. elokuuta 2014

IsaDora Gel Nail Lacquer - 222 Pink Bomb

IsaDora toi keväällä Suomeen Gel Nail Lacquer -sarjan, jonka lakoilla saa aikaan geelilakkamaisen kiillon ja kestävyyden ilman uv-lamppua. Kokoelmaan kuuluu yhdeksän värilakkaa ja Gel Nail Lacquer Top Coat -päällyslakka, joita yhdessä käyttämällä syntyy geelilakkamainen lopputulos.

Värilakkaa levitetään kaksi paksua kerrosta, kuivatellaan kolme minuuttia ja levitetään päällyslakkakuorrute. Pinkki, herkullinen värilakka levittyy vaivattomasti ja top coat todella antaa upean kiillon! En ole koskaan kokeillut geelilakkoja, mutta tällä kombolla saa aivan varmasti fiiliksen lähelle aitoa.


Luvattu 7 päivän kestävyys ei ihan kohdallani toteutunut, varsinkaan kun toisena päivänä purin 10 pahvilaatikkoa ja laputin vaatteita kirppikselle ja kolmantena päivänä oli 12 tuntia kokkaus- ja siivousohjelmaa ja vedellälotraamista, että olisi ollut luonnonlakien vastaista, että yhtään minkäänlainen lakkaus olisi kestänyt täydellisenä.

Rakastuin silti tuohon geelimäiseen kiiltoon, jonka päällyslakalla sai ja suon lakalle kyllä uudenkin mahdollisuuden vähemmän kuluttavamman viikon aikana. Toki kynnen kunto ja ph-arvo vaikuttavat ylipäätään lakkojen kestävyyteen ja minulla parhaitenkaan pysyvät lakat eivät säily kahta päivää pidempään lohkeilematta. Myös kynsiliuskojen irtoaminen pilaa usein lakkaukseni.


Sävynä 222 Pink Bomb oli ehdoton suosikkini Gel Nail Lacquer -kokoelman sävyistä. En kovin montaa väriä jaksaisikaan katsoa seitsemää päivää kynsillä, mutta kylmään taittavaan barbipinkkiin en osaa kyllästyä.

Joko teillä on kokemuksia IsaDora Gel Nail Lacquer -kynsilakoista? 

Kynsilakat saatu maahantuojalta.

6 kommenttia:

  1. Ei ole kokemuksia geelilakoista, mutta toi sävy näyttää ihanan kesäiseltä! <3
    Noi lupaukset 7 päivän kestosta on aika huuhaata etenkin meille, jotka teemme käsillämme jatkuvasti jotain. Varmaan siinä tapauksessa kestäisi niinkin pitkään, jos ei tarvitsisi tehdä mitään käsillä :)

    http://rakkaudestaglitteriin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla. Pitää suhteuttaa lupaukset ja odotukset omaan kulutukseen ja kynsien kuntoon. Jokainen lisäpäivä lohkeilematta on silti ekstraa :)

      Poista
  2. Mullakin on tuo pinkki, ja sit löytyy se sininen :) Oon kyllä ihan tykännyt, ja pysyivät ihan ookoosti. Ei nyt mitään supermahtikehuja saa, koska kuivumisaika tuntui olevan aika pitkä vaikka kuivattelinkin niitä ihan suorassa auringonpaisteessa. Mutta tosi jees niille, jotka ei vaihda joka päivä lakkauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas kuivumisaika oli suht kivuton ja ulkona kuivattelin myös. Kai se niin riippuu kaikesta mahdollisesta :D Se sininen on myös kyllä ihana!

      Poista
  3. ihanan väriset kynnet! <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3