30. lokakuuta 2012

kasvojen syysvirkistys - 3 askelta

Varoitus! Postaus sisältää meikittömiä naamoja.

Seuraavassa kerron lyhyesti, miten ja millaisilla tuotteilla minä hemmottelen arjen normaalin ihonhoidon lisäksi kasvojani. Talven tullessa rasvoittuva sekaihoni alkaa kuivua. Minulla oli lukioikäisenä diagnoosin mukaan aikuisiän akne ja sen mukainen lääkitys. Onneksi tajusin (vuosia) myöhemmin lopettaa aknerasvojen levityksen, sillä eipä ole sen jälkeen finnejä näkynyt ja ihon kunto parani. Ilmeisesti kyse oli vain ohimenevästä vaiheesta - minun onnekseni. Ihoni ei ainakaan pintapuolisesti ehtinyt suuremmin vahingoittua voimakkaista aknetuotteista ja sen jälkeen kasvoillani on vallinnut sekaiho, joka välillä taipuu epäpuhtaisuuksiin ja lievään kiiltoon.

Viime talvena koin ensimmäisen kerran, miltä kuiva iho tuntuu. Voin tunnustaa, että minusta kuiva iho on pahemmantuntuinen kuin rasvainen. Ei minulla toki ollut mitään ihon aukeamista tai hilseilyä, mutta kiristi niin maan perusteellisesti, niin kasvoja kuin vartaloakin. Vanhuus varmaan tuli tai jotain, kun ei hyväksi todetut luottottuotteet enää toimineet. Kosmetologiystäväni sanoi, että oikutteleva iho ei välttämättä johdu siitä että ihotyyppi on muuttunut, vaan hoito on todennäköisesti vääränlaista. Iho reagoi voimaakkasti vuodenaikaan, mutta tänävuonna olen valmiina!

 Hoidan sekoilevaa ihoani tavallisilla perustuotteilla, jotka olen totenut sopivan iholleni. Talven edetessä on siirrytävä voimakkaampaan kosteutukseen, mutta tällä hetkellä pärjään hyvin kevyemmilläkin aineilla. Toistan tämän "kasvohoito"kuvion kerran tai pari viikossa, riippuen siitä miten iho jaksaa. 

1. Puhdistus - Cliniderm Softening Cleansing Milk

Tämä on ensimmäinen askel talvi-ihon hoitoon: Hellävaraisempi puhdistustuote. Kesäisin käytän tuttua kaveria vuosien takaa, Dermosilin Kasvopuhdistusta, mutta se on hyvin puhdistava ja jättää usein kireän tunteen kasvoille. Tein aivan ihanan löydön, kun sain apteekista kerran testerin Clinidermin putsarista. Tuote on pehmeää, kermaista ja puhdistaa silmämeikinkin erinomaisesti. Tunne iholla pesun jäleen on pehmeä, mutta tämä ei jätä mitään kalvoa tai mitään rasvoittavaa mömmöä iholle.


Tuote on tarkoitettu Normaalille/Kuivalle iholle, mutta minun sekaihonikin kyllä tykkää tästä. Cliniderm by Aco on minulle merkkinä uusi, enkä ole koskaan edes ajatellut kokeilevani apteekkikosmetiikkaa. Testereitä siis vaan jakoon, kosmetiikkafirmat, sillä niiden avulla kuluttajat löytävät uusia suosikkeja.

Cliniderm Softening Cleansing Milk 200ml, n. 12e

2. Kuorinta - Lush Mask of Magnaminty

Miksi pitäisi kuoria? Iho puhdistuu perusteellisesti, pinta kirkastuu ja silottuu ja tuotteiden vaikuttavat aineet pääsevät tehokkaammin imeytymään. Kuoria ei välttämättä kannalta, mikäli iho on jotenkin rikki tai hyvin herkkä, mutta jokainen ihotyyppi kyllä varmasti löytää itselleen sopivat kuorintatuotteet. Oma ylivoimainen suosikkini on Lushin Mask of Magnaminty, joka naamiona jätetään kasvoille 10-15 minuutiksi. Naamio viilentää, raikastaa ja puhdistaa ja kuorintaa voi tehostaa pyörittelemällä hellästi.

Sain Magnamintylla viime kesänä kaikki selkäni näpyt eliminoitua, eli toimii epäpuhtauksille kuin unelma. Lushin sivut kertovat, että tuote sopii myös herkemmälle iholle, vaikka kuorivat rakeet ovatkin melko suuria. Tuote tuoksuu jännälle, mutaiselle mintulle ja piparimintulle, mutta jotenkin tosi hyvälle. Ja plussaa käsintehdystä kosmetiikasta. Tuote on myös vegetaarinen.

Lush Mask of Magnaminty 125g, 8,95e

3. Kosteutus - Green People Vita Min Mask ja  
Lumene Arctic Aqua Tasapainottava Kosteusemulsio

Orgaaniseksi tuotteeksi sertifikoitu Vita Min Mask on alelöytö Sokokselta. Oikea hinta oli lähemmäs 25 euroa, sain tuotteen noin viidellä eurolla. Minua kiinnosti melko hintavan tuotteen toimiminen ja orgaanisuus. Kosteuttavaa naamiota olen käytellyt varoen, sillä monet niistä saavat ihoni lähinnä kukkimaan. Ilmeisesti monet kosteuttavat tuotteet saavat kasvoillani aikaan jotain finnien toimintaa edistävää...

Vita Min Mask ei välttämättä ole maailmankaikkeuden kosteuttavin naamio, mutta siksi se toimii minulle. Jätän sen ohjeiden mukaan 20 minuutiksi kasvoille, mutta en ole uskaltanut levittää sitä lainkaan leukaan tai huulten ympärisöön, koska sinne näpyt hyökkäävät ensimmäisinä. Tuote jättää pehmeän ihon ja sen päälle on hyvä levittää vielä kosteusvoide.

Kosteusvoiteena käytän Lumenen Arctic Aqua -sarjan tasapainottavaa kosteusemulsiota. Tuote on kevyt ja raikas ja jättää ihon mattapintaiseksi. Käytän sitä aamuin ja illoin ja tuote kosteuttaa hyvin. Talveksi olen harkinnut jonkun kosteuttavamman kosteusvoiteen hankkimista, mutta niin hankala on löytää sitä oikeaa.

Green People Vita Min Mask 50ml, 25e
Lumene Arctic Aqua Tasapainottava Kosteusemulsio 50ml, 11,90e

Jos teillä on suositella jotain hyvää rasvoittuvalle ja talvella kuivuvalle iholle sopivaa, hyvin kosteuttavaa kosteusvoidetta, niin ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus, oot söpö :) Kuinka usein käytät kuorintaa ja naamiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos :) Harvinainen kommentti näin meikittömiin kuviin :D Kuorinta + naamio tulee tehtyä 1-2 kertaa viikossa, riippuen siitä miten iho jaksaa.

      Poista
  2. Oi, ihan paras postaus! Itse pintakuivan sekaihon omaavana vannon apteekista saatavan humektanin nimeen. Se on tosi kostauttava ja laitan sitä nykyään aina iltaisin pesun alle, ja aamulla myös ennen mattaavampaa kosteusvoidetta meikin alle.
    Aloitin käyttämään tuota kun kosmetologini sanoi että rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoa pitää ennemminkin rasvata, että epäpuhtaudet pääsevät ulos ihosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin pitkään kehtaanko julkaista tällaisia epäkuvauksellisia naamakuvia, mutta njaah, näkyypähän realismi :D Humektan kuulostaa kyllä tutulta, sitä voisin kokeilla nytkun apteekkituotteista olen muutenkin innostunut. Kiitos suosituksesta!

      Poista
  3. Mites Lumenen 24h Syväkosteuttava voide? Se on astetta täyteläisempi koostumukseltaan kuin tuo tasapainottava, mutta ei ollenkaan rasvainen. Kosteuttaa erinomaisesti ja imeytyy hyvin, kokeile vaikka ensin vain yökäytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa käytinkin Lumenen Arctic Aqua -sarjan 24h voidetta viime talvena, kun ihoni alkoi kuivua. Vaikka iho oli huomattavan kuiva pinnalta, oli tämä silti hivenen liian rasvoittava sekä päivä- että iltakäytössä. Olenkin miettinyt, että pitäisi varmaan siirtyä eri voiteisiin eri vuorokaudenaikana, kun iholla on varmasti erilaiset tarpeetkin :) en vain tiedä onko tuo juuri se oikea rasva pidemmässä käytössä :o

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3