11. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week 9: Mint & Pink

Haasteessa ollaan vierähdetty jo puolivälin yli ja nyt onkin hyvä aika muistutella, että osallistuttehan ihmeessä #ablecs15 kilpailuun ja arvontaan lakkataiteiluillanne! Aikaahan oli osallistua kesäkuun ekan päivän loppuun asti, joka kannattaa laittaa ainakin kalenteriin ylös, jos ei ole vielä osallistunut ^^


Kaksi lempiväriäni kynsilakoissa esiintyvät tämän viikon toisessa lakkaushaastessa, ei siis todellakaan jouduta hivuttautumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Kiireellisen viikon johdosta yksinkertaisuus on valttia näissäkin kynsissä.

Käytin pitkästä aikaa ihan vain aksenttina Zoya Harperia, joka on Zoyan viime kesän Bubbly -kokoelman kimalteleva pinkki suloisuus.

Peukaloon, etusormeen ja pikkusormeen tein minttuisat liukuvärit, joissa ikävä kyllä vaalein sävy jää turhan voimakkaan valaistuksen peittoon. Kärjessä Zoya Tiana, keskellä Color Club klassikko Blue Ming ja tummimpana Picture Polish Jade.

Harperin kimalelulle ei kyllä häviä uusi holoherkku Foxy Paws Bailando, jonka halusin hetiheti kynsille kun sen kirjekuoresta hyppysiini sain. Voitin riemukseni Mi Nailsin Facebookissa arvonnasta vapaavalintaisen Foxy Paws -lakan, jonka seuraksi halusin tilata toisen mokoman. Arvontavoiton näette huomenna blogissa My Newest Polish -haasteessa :) Minkähän mahdoin valita?


 nimettömässä pinkki glitterlakka Zoya Harper
keskisormessa pinkki hololakka Foxy Paws Bailando

liukuvärissä
Zoya Tiana*

Color Club Blue Ming
Picture Polish Jade

niitit eBay

*saatu aiemmin blogiyhteistyöhön



4 kommenttia:

Kommentit ovat tervetulleita <3