9. huhtikuuta 2015

Mavala Jelly Effect -kevätkokoelma

Mavalan 5 millin, kultaisella kahdeksankulmaisella korkilla varustetut minilakkapullot ovat tuttu näky monen naisen kosmetiikkakaapissa ja sitä on saatavilla suunnilleen jokaisen liikkeen kynsilakkavalikoimasta, joka vain kosmetiikkaa myy. En edes muista aikaa, milloin näitä ei olisi ollut myynnissä ja äidin helmiäisenpunaiset Mavalat on tullut hyvin "swatchattua" naperona.

Tätä merkkiä harvoin näkee kynsibloggaajien merkinnöissä ja varsinkin nyt indie-aallon huipulla, bloggaajat eivät ehkä koe tavarataloista saatavia lakkoja tarpeeksi kiinnostaviksi tai laadukkaiksi (kokoelmat, brändi, mielikuva, hinta, laatu...). Ostin neljä vuotta sitten häitä varten pari vaihtoehtoa Mavalalta ja voisin kuvitella, että kuluttajien ajatusmaailma on samankaltainen kuin itselläni tuolloin: Perushyvä lakka, pieni koko, mutta edullinen kertahankinta. Pakko myöntää, että tämän kokoelman testailun jälkeen Mavala sai kyllä kasvojenkohotuksen silmissäni!


Mavalalta tulee huhtikuussa kauppoihin Jelly Effect -kokoelma, jossa lakat ovat kokoelman nimen mukaan hyytelömäisiä ja läpikuultavia. Sävyt ja nimet ovat hedelmäisiä, suurimmassa osassa on mukana Mavalalle ominaista helmiäistä. Suositushinta lakoille on 5,20€/5ml.

Sävyjä on kuusi:
277 Smily Orange - kesäinen appelsiini
278 Jelly Grape - violetti rypäle
279 Candy Apple - punainen omena
280 Jammy Plum - herkullinen luumu
281 Sugar Berry - makea marja
282 Happy Cherry - syvän hedelmäinen punainen 

Kaikissa seuraavissa swatcheissa lakkaa kolme kerrosta, ei päällyslakkaa. Kahdella kerroksella saa semipeittävän tuloksen, niin että kynnestä ulkonevat kärjet kuultavat hieman läpi. Kolmas kerros peittää.


Smily Orange on loheen vivahtava lämmin, pehmeä punaoranssin sävy. Koostumus on virallisesti varmaankin ripauksella helmiäistä höystetty crelly, eli jellyn ja cremen välimuoto.


Jelly Grape on hopeanhohtoista shimmerhelmiäistä sisältävä keskitumma, lämminsävyinen violetti. Kaunis kuin mikä! Crelly tämäkin.


Candy Apple on näistä kaikista rehellisin jelly, eikä se sisällä lainkaan helmiäistä. Puhdasta hyytelöä siis! Sävynä on pinkinpunainen, oikein megakiiltävällä viimeistelyllä.


Jammy Plum oli joukon yllättäjä! En olisi ihan heti valkannut itse tämänsävyistä "mummo"lakkaa, mutta sävy ja helmiäiskoostumus olikin yllättävän kaunis kynsillä. Sävy indian red on lähellä tätä punaista (olisiko Indian Red muuten houkuttelevampi sävynimi?). Joukon pigmenttisin sävy, peittää jo kahdella kerroksella.


Sugar Berryä kuvailisin huurteiseksi keskitummaksi helmiäiskoralliksi. Tämä taitaa olla peittävyydeltään vaalein kokoelman lakka.


Happy Cherry on violetinpunainen söpistelylakka helmiäishöysteellä. Kaunis, tyttömäinen sävy!

Seuraavaksi vielä osviittaa kunkin lakan peittävyydestä valkoista kynsialustaa vasten. Ekassa kuvassa yksi kerros, toisessa pari kerrosta lakkaa.



Kaikki kokoelman lakat olivat koostumukseltaan hyvin samankaltaisia, helppoja levitettäviä ja itsestään tasoittuvia. Sävyt ovat turvallisia jokaleidin sävyjä ja se on varmasti tarkoituskin. Omia suosikkejani ovat violetti Jelly Grape ja yllätys-mummolakka Jammy Plum, mutta näen kaikki sävyt hyvin käytettävinä ja helpostilähestyttävinä pohjina vaikka minkälaisella kynsitaiteilulle.

Lakoissa on voimakas kiilto, eivätkä ne sen puolesta edes kaipaa päällyslakkaa. Pikakuivattavaa kannattaa kuitenkin käyttää, nimittäin kokoelman ainoa miinus on lakkojen hitaanpuoleisessa kuivumisessa. Ehkä nämä hyytelölakat pitävät enemmän nesteitä sisällään (tjsp fiksua), sillä lakan sisus jää helposti pehmeäksi.





Kokoelma saatu Mavalan maahantuojalta blogiyhteistyöhön.

11 kommenttia:

  1. Oi tuo Jammy Plum on kaunis! Tykkään juuri tuollaisista vähän vanhan roosan tyyppisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jammy Plum yllättyi! Ja tosiaan tämänhän voi nähdä täysin vanhana tummana roosanakin, ilmankos näyttikin niin hyvältä :D

      Poista
  2. Mä oon myös ihastunut swatchien perusteella tähän kokoelmaan, ja tuo Candy Apple onkin jo ostoslistalla :) Hyvä veto Mavalalta tällainen aluevaltaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä ja juuri oikeaan aikaan ilmestyvä kokoelma :) Candy Apple oli mun ennakkosuosikki! Niin kiiltävä jelly että nam!

      Poista
  3. Melkein kaikista tykkään, lämpimät sävyt eivät ole mun juttu. Tästä kokoelmasta voisi mukaan tarttua Jelly Grape, Candy Apple ja Jammy Plum. ;-)

    Minä tykkään Mavalan lakoista ja niitä minulta löytyykin useampi pullo.Toisaalta pieni pullo on näppärä mutta toisaalta epäkäytännöllinen, lakka kuivahtaa nopeasti pulloonsa. Myös korkit jämähtävät Mavaloissa usein harmillisen tiukasti kiinni. Lisäksi ne ovat kalliita. Toki ne tuntuvat kertaostoksena halvoilta mutta litrahinta niissä on loppujen lopuksi aikas suolainen. Vähän niin kuin niissä Lumenenkin pikkupulloissa. ;-) Mutta, tykkään Mavalan lakoista kaikesta huolimatta ja mun ehdottomasti HG pikakuivattaja on Mavalan Minute Quick Dry, ei ole sen voittanutta (ja olen kokeillut mm. hurjasti hypetetyt Seche Viten, Poshen ja HK Girlin ja useamman muunkin pikakuivattajan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat suosikit löytyy täältäkin, taitaa olla kylmät sävyt minunkin suosiossa :) Olenpa laittanut ihan saman huomion korkkien jumahtamisesta! Olen varmaan 3 vuotta sitten ostanut alus- ja päällylakan ja molemmissa korkki on ollut niin tiukasas, etten ole koskaan saanut niitä auki :D Ehkä pieni pullon uudistus voisi Mavallalla olla paikallaan.

      Ja juu litrahintahan näissä on mukava! Samaa luokkaa kuin Opit ja Essiet kivijalkaliikkeissä 1€/ml.

      Poista
  4. Onpa upeen värisiä ja tosi kiiltaviä. Ainaki toi Candy Apple täytyis ostaa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3