4. tammikuuta 2013

vuosi 2012 kuvina

Vuoden 2012 alussa tein samanlaisen koosteen vuodestani kuvien ja selostuksen kera, mutta tällä kertaa annan vain kuvien puhua puolestaan (aka mieletön seulominen taas tuhansista identtisistä räpsyistä). Olette ehkä huomanneet, että postaan harvoin kuvia tapahtumista, joissa pyörin tai elämästäni yleensä, koska
a. nautin hetkistä paljon ilman kameraa
b.en kuitenkaan jaksaisi raportoida kaikesta
c. vaikka kamera olisi mukana, yleensä kuvat epäonnistuvat
d. kaikki kuvissa mukana olleet eivät aivan välttämättä halua kuviaan internetiin
e. yleensä ne normaalit elämän hetket ovat itselle parhaita, mutta muille epäkiinnostavaa luettavaa ja
f. saatan tallentaakin paljon valokuvia ajatuksissani blogata niistä joskus, mutta kritiikki kuvien teknistä tasoa tai uutiskynnystä kohtaan on suuri (että jos näette jotain vaatteita tai asukuvan yritelmiä, niin ne on juuri näitä loistoajatuksia, jotka eivät koskaan päätyneet julkaisuun). Tämä tekee minusta osin myös kehnon bloggaajan, mutta itsekritiikki on suurempaa kuin jakamisen jano :) Siinä onkin haastetta korjattavaksi tälle vuodelle. Tällaiset koosteet saavat kuitenkin tehdä poikkeuksen ja jos vielä ensi vuoden lopussa blogi on pystyssä, niin eiköhän tätä voi jo perinteeksi kutsua :)






















Oikein antoisaa vuotta 2013!

11 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko sanoa, että näytät ihan Jenni Vartiaiselta :O

    Hämmentävän paljon samaa näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! :) En ole kuullutkaan tuota vähään aikaan.. Sillonkun oli vielä musta tukka ja otsis sain kuulla siitä vähän enemmän. Mutta tämä on yksinomaan positiivista kuultavaa ^^

      Poista
    2. :) Jenni on nätti tyttönen ja etenkin tuo viides kuva muistuttaa paljon Jenniä :D + pari muutakin.

      Poista
  2. Näyttää siltä, että vuoteen on mahtunut niin iloa kuin suruakin. Kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia! ja sä oot ihan uskomattoman kaunis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Samaa voi sanoa sinusta kaunokainen!:) Mietin kyllä aika monta kertaa minkä kuvan voin julkaista ja voinko niitäkään...

      Poista
  4. Vitsi miten ihania kuvia! :) Vuoteen mahtuu paljon. Miten onnistut aina näyttämään noin raikkaalta? Noissa Thaimaan kuvissakin, vaikka siellä varmaan lämpöä piisas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Mutta oikeasti oon kyllä maailman epäfreshein ihminen aina meikit levällään ja hiukset miten sattuu :D Mut Thaimaassa kyllä lämpöä riitti, eikä hiusten- tai muustakaan laittautumisesta tullut mitään. Ehkä oon näihin onnistunut valikoimaan jotenkin edustavammat otokset mutta kyllä sielläkin hiki virtasi... :D

      Poista
  5. Kommentoin nyt ihan "wanhaan" postaukseen, mutta nyt vasta blogiasi enemmän lukeneena ja postauksia läpi tahkonneena (saikulla ollessa :D) huomasin, että meillähän on samishääpäivä, ihan vuotta myöten :). Ja oli myös iloinen yllätys huomata, että uskokin on sama. On kiva, että sie haluat tuoda blogiin vähän syvällisempääkin puolta itsestäsi. :)

    Tuli varmaan vähän höpsö kommentti, mutta kun luin enemmän näitä siun postauksia, niin tunsin vaan että nyt on jotenkin kerrottava, että mie iloitsen siun puolesta, vaikkei toisiamme tunnetakaan. Vaikutat tosi valoisalta ja herttaiselta tyypiltä :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3