9. tammikuuta 2013

otsis - kuinka kaipasinkaan sinua!


Sanna teki sen taas. Upea muodonmuutos parissa tunnissa. Jos etsitte Joensuusta laadukasta, ammattitaitoista, trenditietoista ja taitavaa hiustaikuria, marssikaa SK Unikille varaamaan aika. Olen käynyt Sannalla vuoden 2011 alusta asti, enkä vaihda enää ikinä. Sanna osaa aina toteuttaa toiveeni, vaikka oma tukka on vähän mitä sattuu - ohut, kuiva ja äksyilevä. Hiuksia käsitellään hellävaraisesti ja leikkauksissa otetaan huomioon oma hiuslaatu.
Reuhka sai kiiltoa ja paksuutta

Hiuksiini laitettiin tumma tyviväri ja viime toukokuussa vaalennettuihin latvoihin lämminsävyinen vaahtosävyte. Samalla kulmissa vaikutti kestoväri. Värin jälkeen leikattiin otsatukka, napsittiin pituutta kymmenisen senttiä ja tehtiin kevyttä kerrostusta latvoihin. Lopuksi viimeisteltiin hiuksen pinta kiiltäväksi eräällä aivan huikealla tuotteella, josta kerron vähän myöhemmin lisää. Otsista arvoin tovin, mutta ajattelimme yhteistuumin, että nyt jos koskaan ja ratkaisu oli täysin oikea! Juuri tällaista piristystä päähän kaipasinkin. Saa nähdä millä vauhdilla nuo otsahaivenet virahtavat näkökentälle. Onpahan ainakin syytä käydä useammin Sannan tuolissa rentoutumassa :)

6 kommenttia:

  1. Sulle sopii upeasti etuhiukset! :) Mäkään en osaisi olla ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo mullakin oli pitkään otsis ja nyt olin kaksi vuotta ilman. Tavallaan ilman oli vaivattomampaa, mutta nyt näyttää paremmalle :)

      Poista
  2. Sopii sulle, tosi kaunista jälkeä! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omastakin mielestä sopii paremmin kuin uumoilinkaan :)

      Poista
  3. Sopii sulle ihan uskomattoman hyvin! Oot vaan niin kaunis :o ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja välitän terveiset Luojalle ;)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3