30. tammikuuta 2013

magneettiset huulet - 24


Ka enpä tuota tiijä (otsikkoon viitaten), vaikka We Care Icon Magnetic Lips Moisture Wear Lipstick  markkinoilla sitä lupaa (eikö nimeks vois riittää ihan vaan vaikka moisture lipstick?). Huulipuna tarttui mukaan (yllättäen) alelaarista kolmella eurolla. Näitähän on ollut nyt Sokoksella poistoalessa koko ajan joulun jälkeen, mutta nyt vasta jotenkin heräsin, että whoo, kolmen euron huulipuna. Aiemmin omistamani magneettipunan nudesävy nro 1 nimittäin on osoittautunut mukavan pigmenttiseksi ja hintansa väärtiksi tuotteeksi. Jännä juttu muuten, että aluksi nää oli Sokoksella poistossa myös verkkokaupan puolella ja nyt samoja punia samojen sävyvalikoimen kera myydään uutuustuotteena uutuushintaan.

Kotiutin alesta kaksi punaa ja näin huulipuna-arsenaalini kasvoi kaksinkertaiseksi (ollakseen kosmetiikasta bloggaava bloggaaja, ei tarvitse olla törsäävä kosmetiikkafriikki). Ensin esittelen tämän tumman kaunokaisen numerolla 24 True Deep Red.

Hivenen harhaanjohtava tarralapun sävy, mutta kyllä se on sama yksilö molemmissa otoksissa.

Tykkään tästä sävystä. Se on vähän syvempi ja tummempi kuin vaikkapa tässä kuvassa esitelty Revlonin lempparipunani (jonka ostin varmaan yli 3 vuotta sitten Carlsonilta.. alesta). Koostumus on kosteutettavalle punalle ominainen, kevyempi ja liukkaampi, mutta kyllä tästä pigmenttiäkin saa irtoamaan! Mulla vaan on vähän huonot esimerkkikuvat nyt, kun huuleni ovat niin rohtuneet ja kuorinnasta ja rasvailusta huolimatta ne näyttävät ikävältä ilman huulirasvakerrosta punan kanssa. Kuvissa näkyvä värin epätasaisuus johtuu siis ihan käyttäjästä itsestään. Kunnon pohjustuksella tästä saa kauniin ja tasaisen punan, yhdellä kerroksella hieman läpikuultavan, useammalla peittävän.



Hirrwwween iso naamakuva tähän loppuun. Tuleehan mustat harottavat igorkulmat muotiin?

5 kommenttia:

  1. Sulle on tunnustus meidän blogissa! :)

    http://pilvihattaraa.blogspot.fi/2013/02/tunnustus.html

    VastaaPoista
  2. Oooh, löysin sun blogin ja pakko sanoa vaan että on niin ihana!

    Ps: ihan varmana "mustat harottavat igorkulmat" tulevat muotiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Lämpimästi tervetuloa blogin pariin! :)

      Jooh, olen jotain tällaista kulmakarvamuotia ollut havaitsemassa :D Mulle ne syntyy tosin ihan vahingossa...

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3