13. tammikuuta 2013

kynsiharrastajien miitti | osa 1

Eilen se tapahtui! Joulukuun paikkeilta asti suunniteltu, kihistelty ja jänskätty Savo-Karjala-alueen kynsihöperöiden tapaaminen on nyt onnellisesti koettu ja illasta saatu kasa hyviä muistoja, uusia ystäviä ja tietenkin... kynsilakkoja! Mimosa avasi meille kotinsa ovet ja hyökkäsimme sinne ruokinemme ja kirppistavaroinemme.



Ensiksi esittelimme vähän itsejämme ja sitten kasasimme vaihto/kirppistavaramme pöydälle. Allekirjoittanut pääsi eroon kaikista lakoistaan, mutta yhtään en kyllä tienannut kun vaihdoin lakkani pariin uuteen ja ostin parit glitterpurkit. Mitä nyt kuuntelin muiden kauppoja, taisi monen lakkapääoma vain karttua, eikä huveta :)


Sitten siirryttiin ruokaisampiin antimiin. Oman jauhopeukaloni tuntien lähdin nyyttäreihin valmistuotelinjalla ja iskin pöytään kokista ja kivennäisvettä (omahyväisesti omat lempparijuomani).


Herkulliset minimuffarit! Tummat maistuivat minttudominoilta :P Oli ihan oikea ratkaisu olla syömättä ennen miittiä, vaikka silti harmitti kun ei jaksanut edes maistaa kaikkia herkkuja.


Mussutuksen jälkeen siirryttiin ihastelemaan Mimosan kynsikiekkoja ja testaamaan lakkavarastoja. Voin kertoa, että oma kenkälaatikkoon sopiva kynsilakkakokoelmani ei tunnu tämän jälkeen enää miltään :D


Sitten Mimosa jakoi kaikille omat mustat goodie bagit ja pääsimme tutkailemaan mitä kukin sai upeilta sponsoreiltamme. Tätä hetkeä kaikki odottivat sormet syyhyten :D Kuvassa yllä goodie bagien ja arvontojen sisällöt levitelty lattialle ihasteltavaksi.

Tuotteet ja sponssaajat:
11 kpl Lavera Body Spa Orange Feeling käsivoide 20ml (täysikokoinen 6,40€/kpl)
11 kpl Lavera Basis Sensitive käsivoide 20ml (täysikokoinen 5,90€/kpl)
11 x 4 kpl kosteusvoidetestereitä

3 kpl Universal Nails kynsilakka 14ml, sävyt 36, 90, 92 (8,50€/kpl)
Universal Nails Striping lakka 9ml, sävy 16 (6,50€/kpl)
Deep Steet kosteuspuikko 14ml (7,70€/kpl)
Laveran käsivoide

11 kpl Apipila by Mimax -leimauslaatta (27,12€/kpl)

3 kpl Lemony Flutter käsivoide 50g (12,95€/kpl)

36 kpl Zoya kynsilakkoja (15,50€/kpl)

Kaikkien goodie bagista löytyi yksi iso Apipilan leimauslaatta, 3 zoyan kynsilakkaa, Laveran kosmetiikkasetti ja esitteitä. Loput Zoyan lakat ja Cosmeryan tuotteet arvoimme osallistujien kesken.

Huikea lakkaympyrä:



Univesal Nails -lakat: 


Alla Mimosan sponssaama ylläripaketti, jonka yksi onnekas voitti. Aivan ihania kosmetiikkatuotteita!


Joku hämärä lahko kokoontui lattialle tekemään rituaaleja... Tai sit vaan kynsihihhulit kuvasi kynsiään.


Tosaa vielä toi miun oma räpylä. Lakkana China Glaze - Ahoy! ja nimettömissä kokokynnen water decalit.

Pöö! Anonyymit kynsiharrastajat tässä moi. 

Kakkososassa esittelen omia tuliaisiani ja tuotteita vähän tarkemmin. Seuraava tapaaminen on jo keväälle suunnitteilla ja tytöt eivät malta taas odottaa mitä kivaa saamme ensi kerralla kehiteltyä!

Kiitos ihanat naiset ja kaikki sponsorit!

11 kommenttia:

  1. :D Mutta eikös tullutkin helpottava olo, kun huomasi, että ei minulla noita lakkoja nyt niin paljoa ole :'D

    Onpahan jotain mihin verrata.

    VastaaPoista
  2. Äyh:D Oman postaukseni kuvat..köh köh, puhelimen laatua.. Ja sitten nämä sun ottamat taas parhautta^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh ei nämä nyt paljoa puhelinkuvista eroa valo-olosuhteiden vuoksi :D Mutta hyvä vaan jos on vähän erilaisia kuvia, kun taijettiin räpsiä vaan samoista tilanteista niitä otoksia :)

      Poista
  3. Jep, kyllä oli hauska päivä ja pian siis uudestaan! :))

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli! :) Kannattaa osallistua jos vain paikkakunnalle tai lähistölle tapaamisia sattuu!

      Poista
    2. =) liityin myös sun lukijaksi ,käy toki kattoon minunki blogiin jos kiinnostaa

      Poista
  5. Voi ihania! Pakko kysyä että toimiko sulla miten se Viva la Divan kynnenkovettaja? Itelläni kauheen liuskottuvat ja hauraat kynnet ja tuntuu että oon käyttäny kaikki mahdolliset kynnen kovetus lakat, tää on kyllä viimeinen kokeilu tää viva la divan kovettaja. Vai olisko sulla ehdottaa jotain muuta mikä varmasti tepsii hauraimmissakin kynsissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööyy siitä on niin kauan kuin sitä tuotetta käytin, mutta siis päädyin siihen, että kynteni eivät ole erityisen pehmeät, joten niitä ei tarvitsekaan kovettaa, vaan oikeastaan päinvastoin. Öljyillä ja kosteuttavilla tuotteilla olen saanut parempivointiset kynnet :) Ja toki vitamiinit auttavat jonkun verran.

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3