10. kesäkuuta 2015

32 kynnet | #ablecs15 -kynsihaasteen kooste

Oih, mistähän sitä aloittaisi The Finnish(able) Nail Art Challengen kevätosion purkamisen? Oikeastaan nyt on ihan samat fiilikset, kuin 5 kuukautta sitten syksyn #ablecaw14-haasteen koontipostauksessa. Iloa ja kiitollisuutta siitä, että niin moni kanssabloggaaja ja -instagrammaaja löysi itsensä toteuttamasta tämän kevään haasteaiheita. Intoa siitä, että itse sai taas niin paljon kokemusta uusista tekniikoista ja toteutustavoista, uutta inspiraatiota, uusia oivalluksia ja monta sievää kynsikuvaa blogiin. Plääh-toteamuksia niistä lakkauksista, jotka eivät millään onnistuneet tai toteutuneet omien suunnitelmien mukaan ja niistä, joissa kuvaustekniikka petti. Välillä toki myös kiire ja arjen stressailut saivat haasteen tekemisen tuntumaan raskaammalta, mutta pitkälti se oli sitä kaivattua omaa kynsilakka-aikaa.

Uusia valloituksia tekniikkarintamalla toteutin Shades Of Grey -kynsissä, joissa pääroolissa loisti kuivamarmorointi ja Textured-aiheessa kokeilin ensimmäistä kertaa tekstuurilakan päälle vesimarmorointia. Oh So Bright:n dry brush-tekniikka oli minulle uusi, mutta yllätyksekseni hyvin helppo toteuttaa. Itseasiassa tämän enempää täysin uusia koristelutekniikoita ei tullutkaan kokeiltua, mutta paljon erilaisia tyylejä ja aiheita, joita en varmasti muuten tajuaisi tehdä. Yhteensä 10:ssä kynssiä harrastin leimaamista ja se jos mikä oli saavutus! :D Leimaamisesta on tainnut tulla ihan lempparitekniikkani... joku viurahdus vissiin käynyt.

Tässäpä tämä kevätkauden setti, 
32 haastekynnet ajalta 10.2.-31.5.2015:



Onnistumisen hetkiä koin ehdottomasti Turquoisen kanssa, koska ohuella kynsiteipillä monimutkaisen kuvion teippaus ei ole mikään nautinnollinen tai nopea toimitus. Myös värit loksahtavat näissä kynsissä omaan makuuni täydellisesti, kulta mätsää turkoosiin ja tulee ihan lomafiilikset (etenkin kun tämä kesäkuun alku on ollut säältään niin säälittävä). Ja vaikka Nature's Wonders -kynnet olivat minulla vähän tylsästi kukka-aiheiset, tykkäsin onnistuneesta leimauksesta ja liukuväristä silti paljon. Ehdottomia lempisävyjä näissä kynsissä nähtävillä. Heti seuraavana julkaistiinkin Textured-aihe, ja niistä tuli kontrastin takia ja ei-niin-pilalle-menneestä-vesimarmoronnoista johtuen yhdet lemppareistani.

Pastels oli yllättäjäonnistuja, ja uudet kevät-Zoyat hoitivat tehtävänsä täydellisesti. Kynsistä tuli jotenkin niin sileät ja pehmeännäköiset. Teippausideahan on vanha ja tuttu monista googlatuista pastellikynsistä, mutta ihastuin kyllä tähän tyyliin. Seuraavaksi tykästyinkin Oh So Bright -kynsiin, koska rakastan neonlakkoja ja koska en ole ennen sotkenut niitä näin kivasti keskenään. Ja lopuksi sekä Holographic, että Geometric näyttivät omaan silmään hyviltä, vaikka leimaa toisen perään ovatkin. Jälkimmäisen leimaustulos ei ollut ihan niin vahva, mutta toimi kuitenkin. Animalistic olisi myös ollut yksi suosikkejani, mutta kuviot jäivät vähän vaisuiksi liian ohuiden leimauslakkojen käytön takia.

Sitten ne pläähit, jotka olisin halunnut tehdä uusiksi, mutta mihin ei aika yksinkertaisesti riittänyt, ovat I Thought I Never, joissa idea kyllä oli aiheenmukainen ison 3D-kukan kanssa, mutta toteutus ihan öklö. My Newest Polish - joka oli Foxy Paws Lambada, olisi ansainnut näyttävämmän lakkauksen ja paremmat kuvat. Game To Play -lakkauksesta tuli muuten vain niin tylsä ja ruma (ja mitään fiksua ideaa ei tähän aiheeseen ollut) ja kehukommenteista huolimatta en lämmennyt lainkaan vaisulle lopputulokselleni Dreaming-aiheeseen.

Kaikkiaan olen tosi tyytyväinen haastekevään toteutuksiin ja onpa huippua ollut seurata myös teidän muiden osallistumisia! Olisikohan ideaa koostaa omia suosikkeja toisten #ablecs15-osallistumisista? Niitä nimittäin on paljon! :) Ainoa mutta tietysti siinä olisi, että pitäisi kysyä luvat jokaisen kuvan käyttöön erikseen ja siinä saattaa vierähtää hetki jos toinen.

Löytyikö suosikkeja / inhokkeja?
Mites haasteaiheet ylipäätään, riemastuttiko/vihastuttiko jokin erityisesti? 

Muuta palautetta haasteesta? :)

8 kommenttia:

  1. Ei pysty valita suosikkeja, ei millään! :) Jos jotain pitää nostaa esille, niin Blooming, Dot Dot Dot, Nature's Wonders, Matte ja Holographic. Mutta tykkään niin kamalasti muistakin :D Ihanaa työtä <3

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin upeita kynsiä kaikki, etten osaa valita lempparia! <3

    VastaaPoista
  3. Mun lempparit on omenakynnet ja vihertävät teippikynnet. Harmittaa kun en itse kerennyt ottaa osaa haasteeseen. Saataispa tulevaisuudessa vielä uusi haaste. ;) Mistä muuten ostat Zoyan lakkoja? Toivottavasti en oo joskus aikasemmin jo kysyny. Sun blogissa on tosi hyviä kuvia. ^^

    VastaaPoista
  4. Ihania kaikki! Mun suosikit löytyy toisesta kuvasta ja on kaikki aika yksinkertaisia: Blooming, Keeping it Simple, Mint & Pink ja Matte. Myös tekstuurikynnet on tosi upeina jääneet mieleen. :) Postaus muiden lakkauksista olisi tosi hauska idea! Kiitos vielä haasteen ideoimisesta, sitä oli tosi kiva olla mukana tekemässä! :)

    VastaaPoista
  5. Apua, niin paljon hienoja lakkauksia! Suosikkeja vois olla vaikkapa Matte, Blooming, Fuitylicious, Sporting, Pastels, Turquoise... Näköjään kaikki yksisanaiset haasteteemat. :D Tykkäsin kyllä kaikista! <3

    VastaaPoista
  6. Kaikki on ihania (: mutta yli kaiken rakastuin noihin seepra kynsiin <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan värikkäitä kynsiä oot tehnyt! <3 ihan huippuja :) mä en itse osallistunut haasteeseen koska ehdin lakata kynnet vain kerran viikossa ja yleensä mulla on aina idea siihen yhteenkin lakkaukseen omasta takaa. Musta tää on ihan kiva haaste mutta näin lukijamielessä on vähän tylsää kun bloggerin feedissä 60% viikon postauksista on samanaiheisia lakkauksia

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja kynsiä kaikki! :) Suosikki on tuo minttu ja pinkki, Zoyan lakka on upea! <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3