9. elokuuta 2012

aaria Lush Mask of Magnamintylle

Sain Lushin Mask of Magnaminty -naamion joululahjaksi muutaman muun ihanan Lushin tuotteen kanssa, mutta olin naamiota kohtaan hieman epäilevä oudohkon muta-mintun tuoksun vuoksi. Lahjan antaja oli tietänyt, että minulla on rasvoittuvaisuuteen taipuva iho ja etenkin yläselässä pidetään luvatta välillä näppyjen ja finnien joukkotapaamisia. En pahemmin välittänyt kuitenkaan selän näpyistä, kun en niitä itse näe, eivätkä ne useimmiten kovin pahana rehota tai ole kipeitä.

Tuli kuitenkin eteen tilanne, jossa halusin ehdottomasti selkäni olevan sileä, puhdas ja kaunis - nimittäin häät ja selästä avonainen häämekko. Olin käytellyt Mask of Magnamintya silloin tällöin ja pitänyt sen jättämästä raikkaasta ja pehmeestä tunteesta kasvoilla, mutta selälle en ollut edes tajunnut sitä kokeilla. Tilanne epäilytti, sillä yllättävää kyllä, monet uudet kuorivat aineet aiheuttavat minulle etenkin herkällä kasvojen iholla vain uusia finnejä.
tuotekuva Lush.fi
Häät kolkuttivat ovella ja sielästä selästä ei tietoakaan. Ajattelin antaa Magnamintylle mahdollisuuden ja toivoin, ettei se ainakaan rehevöittäisi selän tilannetta. Taivuttelin käsiä suihkussa uusiin sfääreihin ja annoin maskin vaikuttaa selässä 10-15 minuuttia ja pesin pois. Naamio viilentää hieman, pehmentää ja kuorii, ja kuorintaa voi tehostaa pyörittelemällä ennen huuhtelua.

Oli se sitten kaoliivisavi siis kaoliinisavi, hunaja tai piparminttuöljy, niin naamio todellakin hävitti jokaikisen näpyn selästä ja häissä ja häämatkalla sain nauttia putipuhtaasta sileästä ihosta :) Kuorin selkää 2-3 kertaa viikossa reilun parin viikon ajan.



Mask of Magnaminty todellakin ansaitsee kehut ja sen takia kirjoitankin arvioin näin vuoden takaa, vaikkei naamiota minulla enää (taloudellisista syistä) ole. Blogin yhtenä tarkoituksena on kuitenkin antaa lukijoille vinkkejä hyvistä tuotteista ja tässä on yksi - paras kokelemani kuorinta-aine sekä kasvoille, että selälle.

Lush Mask of Magnaminty 315g 15,95€ ja 125g 8,60€

"Syyyyyyyyväpuhdistava, viilentävä savipakkaus pesemään pois lian kasvoista, kaulalta ja selästä. Viilentävä minttunaamio ihonhoitoon. Levitä kasvoille, kaulaan ja selkään, anna vaikuttaa kymmenkunta minuuttia, pese pois lämpimällä vedellä. Lisää kuorivaa vaikutusta hieromalla sormenpäillä varovasti samalla kun peset naamiota pois."
Lush webshop

4 kommenttia:

  1. Lushin tuotteet kannattaa ostaa niiden britti-nettikaupasta, monen tuotteen kohdalla on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Enpä tajunnutkaan aiemmin tuota brittein nettishoppia. Yleensä niissä vaan postikulut pieksee kotimaiset :/

      Poista
  2. Kiitos erittäin paljon tästä vinkistä! Olen jo vuosia tapellut hieman epäpuhtaasta yläselästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että vinkki oli hyödyllinen! Minulla ainakin tehosi joka kerralla ja jätti raikkaan tunteen :)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3