7. kesäkuuta 2011

ketun tarina

Tein maailman käytännöllisimmän ostoksen vuosikausiin. Tai ainakin käytännöllisimmän laukkuostoksen... tarkemmin reppuostoksen. Ostin selkärepun! En uskonut yläasteen jälkeen kuin joskus naurahtavani pilkallisesti reppuhyllyille päin, mutta siellä se napotti koukussa ja katsoi minua. Fjällräven Kånken - pieni ihme.


Olen kuullut huhuja, että Fjällräven (kenties juuri Kånken) olisi jopa jonkin sortin muoti-ilmiö. Siinä tapauksessa olen varmaan edeltäkävijä, sillä kaikki joiden selästä minä olen kettureppuja bongannut, ovat jotain eräjormia matkalla valaistavalle vaellukselle tai hippityylille menetettyjä nuoria. Syy voi piillä myös omissa ennakkoluuloissani, koska Fjällräven väkisin tuo mieleen ainoastaan eräharrastelun ja hippeilyn, enkä ehkä ennen omaa reppuani kiinnittänyt huomiota moisiin kapistuksiin.




Kuitenkin, nyt olen liittynyt Kånken-joukkoon. Reppuja eri kokojen lisäksi saa ihanissa väreissä, joita meidänkin puljuun tulee kuulemma 15 erilaista! Oman reppuni otin hieman vintagen harmaanvihertävänä, koska ajattelin yhdistellä sitä useisiin vaatekokonaisuuksiin. Narisin sulhaselleni pitkään kun häämatkaa varten metsästämissäni rinkoissa (jep, ratkaiseva askel kohti eräjormuutta tehty) ei löytynyt kuin myrkynvihreää, sinistä ja mustaa. Haluaisin jonkun femiinisen värin, koska en aio vaeltamaan, mutta haluan mukavan backbagin, jonne sopii paljon pakattavaa. Vihoviimeistä olisi raahautua kivisiä teitä kädet herkeämättä kiinni jossain muovisessa rullalaukussa. Naisen tulee saada nauttia käytännöllisestä estetiikasta!







13 kommenttia:

  1. Oi vitsit, mäkin haluaisin Fjällräven-repun, violettina tietenkin! Itseäni vaan vähän epäilyttää nuo melko kapoiset olkaimet, kun ne näyttää vähän semmoisilta, että porautuvat hartioihin jos repussa on painavasti tavaraa.

    Muistanpa muuten, kun ala-asteella yhdellä luokkakaverilla oli semmoinen hieno sini-liila Fjällräven, mahtaakohan niitä kaksivärisiä saada vielä.

    VastaaPoista
  2. K: Miekin epäilin olkaimia, mutta ainaskin litran juomat muiden ostoksien seassa on menneet ilman onkelmia. Kyllä ne on miusta hyvin suhteuttaaneet tuon repun tilavuuden olkaimien kanssa :) Lila oli miullakin eka mielessä, sitten vaaleenpunainen, mutta tuo oli jotenkin freshi miun värimaailmassa.

    VastaaPoista
  3. oi ihana! mieki oon miettiny jos hankkis ku perinteiset käsilaukut vaan hajoaa käsiin. ois vaihtelua. teillä on noita siis töissä, monessakin värissä?

    VastaaPoista
  4. Krisse: Tällä hetkellä ei taida olla kuin mustaa, tuota vihertävää, keltaista... en muista oikein. Noista on myös pienempiä versioita, tosi söpöjä, joita saa myös vaaleanpunaisena tällä hetkellä.

    Hinta tolla miun repulla oli jotain 49,90 eli kyllä se hetken kirpaisee, mutta pitäis olla laatumerkki ja kestää vuosia. Tosiaan miulla meni hermot kun parista laukusta irtosi olkain kauppareissulla..

    VastaaPoista
  5. Ne 15 väriä tulee vissiin loppukesällä/alkusyksyllä :)

    VastaaPoista
  6. Mau ihastuttava reppu! Ketut rules. PS. Ihanaa, että kirjoittelet taas :)

    VastaaPoista
  7. oi oi oi..apua joutunen käymään teillä kunha taloudellinen tilanne antaa periks. just huomasin taas yhen laukun (kolmas vähälle aikaa plus muutama kangaskassi) joka menossa rikki. aina hihna tai vetoketju..

    VastaaPoista
  8. Hei tosi kiva blogi tämä! :) Kieltämättä mullakin tulee noista repuista mieleen jotkut hipit ja eräjormat, mutta oon nähnyt niitä myös tosi söpösti yhdistettynä tyttömäisiinkin vaatteisiin. Vaaleanpunaisena ei yhtään hullumpi. :)

    VastaaPoista
  9. Hih, täällä yksi mintunvihreän mini-kånkenin omistaja! Viimekesänä tehty ostos, joka palvelee valehtelematta täydellisessä kunnossa edelleenkin. Ja vaikka tuo mini onkin nimensä mukaan pieni, mahtuu sinne yllättävän paljon kaikkea, oikeastaan kaikki tarvittava päivän reissua varten (mikäli puolen litran pullo riittää vesipulloksi)

    VastaaPoista
  10. BECAUSE: Miun bloggaus on rasittavan kausiluonteista :/

    Hanilo: Vaaleanpunainen on yksi söpöimmistä! Vaikea kuvitella jotain paatunutta reppureissaajaa sellainen selässä :)

    Nicole: Varmasti oikein käytännöllinen ostos! Miunkin kånken ollut joka päivä käytössä ja nyt vasta tajuaa mikä helppous kun kaikki tarpeellinen vesipulloja, meikkejä, lisävaatetusta ja sateenvarjoa myöten kulkee vaivatta mukana.

    VastaaPoista
  11. Tänään tuli postissa keltainen kånken ;)
    Rakastuin <3 vaikka on vähän arka ja kirkas väri,mutta eikähän haalene käytössä :)

    VastaaPoista
  12. Essi: Onnea Kånkenista :) Tuon repun parhaus onkin se, ettei haittaa vaikka pintaan tulee käytössä pieni vintagekulutus.

    VastaaPoista
  13. mistä ostit ton repun :)? se on tosi kiva kyllä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3