29. syyskuuta 2014

Trendi-ilta Joensuun Sokoksella

Miten upeaa, että bloggaajat on huomioitu täällä korvessakin ihanalla yhteisellä illalla. Joensuun Sokos kutsui joukon joensuulaisia bloggaajia trendi-iltaan, jossa tutustuimme kauden muotiin ja kauneusjuttuihin. Olemme treffailleet paljon kynsibloggaajien ja -harrastajien kesken, mutta koko kaupungin alueelta en ole ennen tavannut kuin pari muun "alan" bloggaajaa. Illassa meitä oli lifestyle-, sisustus-, muoti- ja kauneuskeskittyneitä bloggaajia, joista moni oli minulle uusi tuttavuus.

Illassa meille esiteltiin syksyn uusimpia vaatepoimintoja, kauden meikkejä ja meikkityylejä sekä pinnalla olevia hiusuuutisia ja -kampauksia. Syksy on kyllä ihanan visuaalista aikaa ja syksyn tyylit miellyttävät kovasti maanläheistä makuani.

Valitettavasti en ollut aktiivisin huonosti hämärrä tilassa käyttäytyvän kamerani kanssa, joten kuvasaalis on vähän kehno, mutta pientä tunnelmamaistiasta sain napsattua. Sen sijaan käytin hyväkseni Googlea ja väkersin pieniä inspikollaaseja aiheiden ympäriltä.



Meikkitrendeistä mieleen jäivät erityisesti mattapintaisuus ja maanläheisyys, josta kielii mm. koko Clarinsin Ladylike -syyskokoelma, jota meille myös esiteltiin. Myös savuisat siniset ja vihreät ovat meikkipaleteissa nyt käsillä ja toisaalta taas tehosteena sähkönsiniset, violetit -tai vaikkapa magentanpunaiset rajaukset. Myöhemmin juhlakaudella tietenkin metalliset silmämeikit.

Minua huvitti, että olin itse tälläytynyt juuri trendien vastakohtaisesti, nimittäin nyt pinnalla ovat joko nudehuulet tai syksyn burgundeissa sekä ruskeissa välkehtivät tummat huulipunat - Eikös minulla huulet leiskuneet kirkkaanpunaisena kera aavistuksen voimakkaamman silmämeikin, joka yhdistettynä näyttävään huulimeikkin ei välttämättä ole se chicein tai trendikkäin vaihtoehto. Jotenkin tulee nykyisin valittua sellaisia meikkejä naamaan, jotka kuvissa näkyvät ja tulevat edukseen. Kai se on joku paatuneen bloggaajan sisäänrakennettu ominaisuus :D Kameran ulkopuoliset arkimeikithän minulla ovat niin pliisuja kuin vain voivat olla. Ja hei kyllä, ruskeat huulet tulevat takaisin! Ysärilapset, myötätuntekaa ahdinkoni.


Koska meillä on tuo The Finnish(able) Nail Art Challenge jatkuvasti blogeissa ja kynsillä, ei myöskään tullut kynsille valittua niitä ajankohtaisimpia sävyjä. Nythän pinnalla ovat kynsilakkarintamalla tietenkin syksyn ihanat murretut violetit, harmaat, beiget, savunsiniset ja oliviinvihreät, kaikki sekä cremenä että mattana. Ja myöhemmin juhlakaudella säihkyvämmät shimmerit, metallit, punaiset ja glitterit. Kaikkia näitä syksyn ja holiday seasonin sävymaailmoja ja pintoja rakastan ja ehkä tätä ajankohtaisuutta saa ujutettua myös jossain vaiheessa tuon kynsihaasteen puolelle. Meillä kaikilla kynsibloggaajilla oli muuten ajankohtaan nähden suhteellisen kirkkaat lakkaukset, nimim. neonhaaste :D


Esitellystä vaatemuodista mieleeni pulpahtelevat kaikki lämpimät muhkeat kerrokset, mustavalkoisuus, murretut sävyt, eläinkuosit ja harmaat, isot huivit ja pipot, herrainkengät ja maiharit ja kepeänä kontrastina pimeydelle myös pastellisävyt. Pastelleja en ehkä osaisi normaalisti valita syksyvaatteiksi, mutta vaikkapa kauluspaitana pilkistämään neuleen alta - mikä jottei! Ainakin kaikki asuyhdistelmät, joita saimme nähdä olivat niin sievästi toteutettuja, että voisi itsekin yrittää yhdistellä enemmän jo sovituskopin puolella (eli ennenkuin raahaa vaatteen kotiin ja toteaa, ettei se käy minkään kanssa). Ja opin tämän hienon normcore-termin, jolla tarkoitetaan normaalia, basiccia pukeutumista ja tyyliä, joka nyt on siis muodissa. Toki siihen voi mielenkiinnon vuoksi sotkea vähän syksymäistä grungea, mutta eikun vaan farkut ja hupparit päälle, niin ollaan ajan hermoilla.



Hiustrendit tuntuivat jatkavan samaa linjaa kuin tässä jo pidempään, eli klassikkomaisella liukuvärillä mennään vieläkin, pastellidippauksilla ja kaikennäköisillä lettikampauksilla pärjää yhä vain (nyt myös ysäri-lettipantaviritykset). Myös intensiivisemmät sävyt ovat tietty syksyn juttuja ja juurikasvuefektit ja jopa sinisabotage-juurikasvuvibat :D Itse päättelisin, että se normcore pätee tämän hetken hiuksissakin, eli luonnollista, neutraalia ja huolittelematonta. Keskijakaus ja siloittelematon otsisheitto kuulostaa myös nyt ajankohtaiselta.

Oman hiuskuontalon kanssa onkin vähän miettimistä, että minkälaista taideteosta tässä lähtisi päähänsä syksyksi hakemaan. Olen viimeksi istunut kampaajan käsissä toukokuussa ja nyt yliylikasvanut ylikasvanut polkka ei näytä oikein miltään ja balayage/liukuvärikin hyvin kulahtaneelta ja kärsineeltä. Rakastan sitä hetkeä, kun pitkän juurikasvukidutuksen jälkeen pääsee nauttimaan tuoreesta hiusväristä ja kiillosta, mutta en tiedä vielä mitä tälle reuhkalle tekisi!


Meitä hemmoteltiin pikakampauksilla ja kynsienlakkauksilla, joista jälkimmäisen skippaaminen oli luonnollinen vaihtoehto kynsihihhulille, mutta kampaukseen oli ihana päästä. Sain söpön lettisykerönutturan (kuvassa keskellä) ja samaa lettilinjaa taiottiin myös Annielle ja Mirkalle :) Sain kuulla, että minulla on sirot kasvot ja minun kannattaisi suosia hiukset kiinni -kampauksia, joista kyllä ihan käytännönkin vuoksi yleisesti ottaen pidän. Noh, pummiponnarilla mennään taitojen puutteessa.


Saimme vielä Espirtin kestokassit, joiden sisältä paljastui pikkuisessa meikkipussissa kosmetiikkatestereitä. Kerkisin jo nuuskutella upouutta Yves Saint Laurentin Black Opium -tuoksua ja pakko sanoa, että tunnelmaltaan sopii syksyyn täydellisesti ja kahvia sekä vaniljaa sisältävä tuoksu vaikuttaa ihanan lempeältä.

Joensuulaiset - Meidän omaa Sokosta voi seurata Instagramissa @sokosjoensuu ja hashtagilla #sokosjoensuu. Kannattaa sieltä ainakin vilkaista kuinka voi helposti saada -30% vapaavalintaisesta vaatteesta - vink.

Kiitokset Sokoksen väelle ja koko porukalle illasta!


Kuvat
meikit 1 2 3 | kynnet 1 2 3 | vaatteet 1-4 | hiukset 1-4

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta ja vaikuttaa siltä, että Joensuussa on alettu kyllä hyvin huomioida bloggaajia. Kiva, ettei kaikki tapahdu aina vaan Helsingissä. :) Ihanan näköisiä nuo kampaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on sitä vuosia jo odotettu, että muutkin paikkakunnat hoksaavat bloggaajien läsnäolon ;) Toki pienempien paikkakuntien kohderyhmät ovat pienempiä ja yritykset kenties pienempiä, niin ei ihan kaikki voi lähteä blogi-iltamia järjestämään. Ja kampaukset olivat kyllä varsin ihania :)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita <3