10. syyskuuta 2014

liukuväriä ja kynsiteippailua


Jos kynsillä on päivän viipynyt puhdas valkoinen creme, voiko kukaan jättää niin herkullista tilaisuutta käyttämättä ja olla askartelematta valkoisten päälle jotain yyberkirkasta tai neonia? Not me.

MUTTA, olisin voinut jättää kynsiteipit väliin, nimittäin niin hermoja raastavaa touhua en ole vähään aikaan kynsien parissa puuhannut. Ja itse kuvio on tietysti maailman yksinkertaisin, eivätkä vaadi taitoja nimeksikään. Silti, argh!

Mutta liukuväri on mieleeni (yllätäen kun mukana on pinkkiä...) ja olin unohtanut kuinka sievästi valossa säkenöi China Glaze - Ahoy!, joka sattuu olemaan koko elämäni toinen hankkimani CG :)



Leimauksia varten tilasin ihan oman meikkisienen eBaysta, niinkin kalliiseen hintaan kuin 0,76€. eBayn ostoksia saa aina tovin odotella, mutta halvat tykötarvikkeet ja tilpehöörit vetävät puoleensa. Sienellä oli hyvä tehdä liukuväriä, mutta onnistuin saamaan joko itse pieniä paakkuja aikaiseksi tai sitten sienen leikatusta pinnasta lähti nöyhtää. Onneksi muhkut yleensä tasoittuvat kunnon kerroksella päällyslakkaa.



oranssi lakka Zoya - Arizona *
pinkki lakka Zoya - Lola
tummanpinkki lakka China Glaze - Ahoy!
valkoinen lakka W7 - White *
aluslakka Sally Hansen - Nail Rehab
päällyslakka Sally Hansen - Diamond Flash Top Coat

* Arizona saatu miitin goodie bagista, W7 arvonnasta

5 kommenttia:

  1. Ensimmäinen ajatus oli että "söpööt" vaikka ovatkin kirkkaat, pirtsakat ja jops ehkä syksyiset ainakin tuon oranssikeltaisen ohella=)

    VastaaPoista
  2. Nää on tosi kivat! 8) Pirtsakat!

    VastaaPoista
  3. Kyllä se teippailu helpottaa kun useamman kerran tekee. Samaahan en sitten esim. vesimarmoroinnista usko jos joku yrittää väittää! Ihanat on kynnet! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3