21. kesäkuuta 2012

Thaimaan tuliaisia

Palasimme Joensuuhun maanantai-iltana 10 tunnin lennon ja 5 tunnin automatkan jälkeen. Ja yllättäen, istun taas auton kyydissä, muutaman tunnin köröttely edessä - suuntana nimittäin juhannuskonferenssi :D

Nyt voin sanoa kokeneeni Thaimaan ja sen monet puolet, vaikka itse matka ei ollutkaan kuin reilut 2 viikkoa. Saimme aktioreissulta enemmän kuin uskalsimme toivoakaan. Kuvia kertyi älyttömästi monesta eri kamerasta, mutta niiden lajittelu, pienentäminen ja hienosäätö vie oman aikansa. Haluan kuitenkin jakaa jotain pientä ja söpöä, mitä Thaimaasta lähti mukaan:


Kynsilakkoja. Olisin varmasti haalinut näitä enemmänkin, mutta sävyvalikoimat olivat kaikkialla hyvin perusmeininkiä, pääasiassa punaisia sävyjä, joita minulla riittää ennestäänkin.


Skin Foodin lakat söpöine pahvinvärisine etiketteineen maksoivat noin 2e kappale. Sain kaipaamani päällys- ja aluslakan, sekä vihdoinkin sen mintunvihreän kesän pakko-ostoksen :)


Tämän isohippuisen glitterlakan poimin marketista, taisi olla tasan 39 bahtia, eli euron. Tämäntyylistä lakkaa kaipailin maaliskuisessa kynsilakka-himotuslistassa.


Anne & Florio oli minulle ennestään tuntematon merkki, mutta ulkomuotonsa perusteella ihan laadukkailta nämä vaikuttavat. Ja naurettava euron kappalehinta ei jäisi vaivaamaan, vaikka osoittautuvaisivatkin susiksi. Valitsin vaaleahkon cremelilan ja kokonaan uutta sävymaailmaa edustavan shimmerisen pronssin.


Käsikoru ja korvikset löytyivät Bangkokin suurilta markkinoilta (tarkistan sen nimen myöhemmin). Säädettävä rannekoru maksoi 5 euroa (mikä oli verraten aika kallis) ja korvikset euron.


Samasta puodista tarttui matkaan myös kullansävyinen helmirannekoru. Hintaa noin 4 euroa.


Nämä alusta loppuun käsin taiotut savihelmikorut löysimme tien varrelta matkalla Sangkhasta Bangkokiin. Olimme tiimin tyttöjen kanssa hengenheimolaisia siinäkin mielessä, että arvostamme käsitöitä eri lailla kuin kauppakrääsää. 


Sinisävyiset savikorvikset lähti äidille tuliaisiksi. Siskolle vein mustat, jotka eivät ehtineet enää kuvaan.



Ja lopuksi vielä Chill-merkillä varustetut (myös handmade) kangaskorvikset, jotka löytyivät Bangkokin Fashion Mallista. Hinnat 0,70-1e. Voisin jaaritella noista Bangkokin ostareista jatkossa enemmänkin, jos jotakuta kiinnostaa mitä mistäkin kannattaa lähteä metsästämään. Nyt pitää lätkäistä läppärin luukku kiinni ja alkaa fiilistellä juhannusta, tai oikeastaan konffaa. Olkaahan kiltisti, älkääkä olko niitä kännipäissään hukkuneita, joista saa lukea lehdestä joka vuosi :(

1 kommentti:

Kommentit ovat tervetulleita <3